Apartment Therapy Unplggd jutun jälkeen saimme yhteisten tuttavien kautta yhteydenoton Deko-lehdestä. Ehdottivat jutun tekemistä kodistamme ja päätimme suostua. Kesäkuussa kuvaaja ja toimittaja saapuivat meille päiväksi haastattelemaan ja kuvaamaan.
“70-luvun kolmio avartui – Espoolaisasuntoon remontoitiin tilaa ja valoa” otsikon takaa löytyy artikkeli kodistamme. Jutussa käsitellään asuntomme taivalta ostohetken alkuperäisasusta nykyiseen muotoonsa. Itse olemme juttuun oikein tyytyväisiä, suuria asiavirheitä ei ole ainakaan lehteen asti päässyt. Valokuvausharrastajan näkökulmasta oli myös mielenkiintoista seurata ammattilaisen työskentelyä ja nyt nähdä lopputulos lehdestä. Muutama lisäkuva löytyy myös Dekon nettisivuilta.
Olemme jo aikaisemmin ajatelleet, että voisimme jossain vaiheessa avata hieman enemmän kotimme remontoimisen ja sisustamisen taustoja tänne blogiimme. Nyt voisi siinäkin asiassa aktivoitua.





Nyt vasta pyydetty juttua? Kuvittelin, että teille on jonotettu oven takana jo pitkään.Kiva kuulla, että teille jäi parempi mieli kuin itselleni jutusta. Ja tietysti innolla odotan uutta lehteä.
Onneksi olkoon!Tätyykin haalia lehti jostain käsiin.
sitruuna: Ei liikuta oikeissa piireissä ;)Jukka: Kiitos!
olipas kiva nähdä "tuttu" asunto dekossa! oikein mallikkasti se sinne istui sekaan. kannatan aktivoitumista blogissanne asunnon, sisustamisen ja elämän suhteen. todella kivoja päivityksiä on ilo lukea.
Juttu oli hyvä ja kuvat hyviä – tosin niin ovat blogissa olevatkin.Ja samoissa piireissä liikutaan: blogista minunkin asuntoni lehteen bongattiin. ;)
Eilen tipahti Deko postiluukusta ja selasin lehden läpi nopeasti ja yhtä nopeasti palasin limenvihreälle aukeamalle, hieman epäuskoisena käänsin sivua ja huomasin että teidänhän koti se siinä komeilee :D Hehkutin miehellekin heti asiaa ja hän ihmetteli kuinka voin olla niin innosssani :) Teistä on tullut vähän kuin tuttuja minulle tässä ajan saatossa kun olen lueskellut teidän blogia. So, keep goin', luv ur style!:)
^ ja ^^Kiitos. Tosi kiva kuulla. :)
Tarvitseekin ostaa uusin Deko ja tutustua juttuun ihan lähemmin. Lehdistä on aina hauska bongailla "tuttuja" koteja.
Oikein komealta näytti! Toisaalta teidän kuvanne ovat niin upeita, että olisitte pystyneet itsekin ottamaan kuvat juttuun. Meni näinkin ;D
Ai että miten mukava yllätys kun luin uutta Deko-lehteä ja huomasin, että siinä oli juttu teidän upeasta asunnosta! Olen jo jonkin aikaa seurannut blogianne ja jäänyt siihen koukkuun, teillä kun näyttää olevan niin hyvä maku/ratkaisuja. Olemme vuoden verran asunneet uudessa talossamme, ja vielä on tiettyjä asioita kesken kuten esim. eteisen liukuovi-kaappi sekä valkoinen tv-taso, yläkerrasta puhumattakaan ;) Deko-juttu oli erittäin kiinnostava!
Esba & Jessica: Kiitos. :) Ero ammattikuvaajaan tulee ainakin siinä, että jokaista kuvaa ei tarvitse jälkikäsitellä tuntitolkulla. Melko sellaisenaan – mitä läppärin näytöltä kuvaustilanteessa näki – oli kuvat lehteen päätyneet.
momokoti.fi kirjoittaa teistä myös
^ Kappas. Niin näyttääkin. Pitääkin tutustua tuohon blogiin tarkemmin, ei ollut entuudestaan tuttu.
Pingback: Avaruusasemablogi » Blog Archive » Ennen ja jälkeen