Hullujen päivien loppusaldo

Tänä syksynä Stockmannin Hulluilta päiviltä tarttui mukaan pääasiassa kaikkea pientä hyödyllistä. Kosmetiikkaa, muutama ruokakirja, oliiviöljyä, suolankukkia, cantuccini-keksejä ja pari Benettonin sateenvarjoa.

Melkein jo selvisimme ulos ilman sen suurempia hankintoja. Harhailimme Hullujen päivien tungoksessa tarkoituksena lähteä testaamaan keskustaan avattu uusi kahvila, kunnes päädyimmekin huonekaluosastolle. Siinä homma lähtikin hallinnasta, bongasimme K-tuolin, emme edes muistaneet enää sen olevan tarjouksessa. Kyselimme tuolista aikamme, kiersimme koko kerroksen kerran läpi ja sitten heräteostimme sen: Harri Koskisen Woodnotesille suunnitteleman kapeamman K-tuolin, valkoisena. Woodnotesin esittelijä kyllä osasi asiansa. Kalliiksi tuli, mutta on tätä pitkään jo harkittukin. Koskaan ei vaan ole ollut ylimääräistä rahaa, ei tosin nytkään olisi ollut.

11 vastausta artikkeliin Hullujen päivien loppusaldo

  1. Oli hyvä istua, tietenkin. Ei kai tuolia muuten olisi tullut hankittua. ;)K-tuoli ei välttämättä kyllä ole kaikkien makuun, se on suhteellisen kova istuimesta ja selkänoja on sen verran muotoiltu, että tuolissa ei oikein voi rötkötellä. Ei siis mikään "laiskanlinna", mutta mukava tuoli silti.

  2. Terve, taisin aiemminkin valittaa tiukoista kaistanvarkausvarotoimistanne, mutta tässä vielä yksi pyyntö: NetNewsWire-ohjelma on varmaan Google Readerin jälkeen suosituin tapa lukea RSS-feedejä. Mutta ohjelman iPhone-versiolla kuvianne ei pysty lukemaan, vaan ruudulle tulee "Stop stealing our bandwith"-viestejä. Oletanpa, että sama ongelma on muutamilla muillakin selaimilla. Olisiko serveripoikkeuksien listassa tms. vielä parantamisen varaa? Itse jättäisin kyllä koko estämisen väliin :)Blogi on edelleen hyvä, jatkakaa samaa rataa!

  3. Otetaan tuo kuvien linkkauksen esto pois kokeeksi tänään illasta alkaen. Et ole ainoa joka on valittanut ja meilekin on pari kertaa aiheutunut ongelmia tuosta.Pitää seurailla, että kuinka paljon alkaa sitten kertyä liikennettä linkatuille kuville. Jos varastelua vielä esiintyy merkittävissä määrin niin pitää sitten pistää estot takaisin päälle. Ei viitsi kuitenkaan sen takia alkaa maksaa liikennöintimääristä lisää, nytkin mennään jo webhotellin rajoilla. Mutta mennään tästä eteenpäin toistaiseksi ainakin näin.

  4. Hmm, ehkä kannattaisi neuvotella uudelleen sopimus webbihotellin kanssa? Käytännössä kaikki nykyiset hotellipaketit pitävät sisällään ihan rajattoman liikenteen. Ja jos vaihto toiselle palveluntarjoajalle ei kiinnosta, vuosihinta tuskin nousee merkittävästi, jos vaihdatte kiinteähintaiseen pakettiin.Kiva, että nämä palautteet otetaan huomioon.

  5. ^ Aijaa :O Laitapas linkkejä näihin palveluntarjoajiin. Itselle ei ole osunut silmiin tuollaista kohtuuhintaista webhotellia. :)

  6. K-tuoli maksoi Hulluilla päivillä 899 euroa. Ovh on 1167 euroa.

  7. Odotteluksi meni, tekevät tuoleja vaan tilauksesta. Vajaa pari kuukautta on toimitusaika.

  8. Pingback: Avaruusasemablogi » Blog Archive » Optio kirjoittaa leivästä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*