Olohuoneen seinälle kasvoi puu

Olemme saaneet todella paljon kyselyitä koskien olohuoneemme seinää. Kysymyksiä on tullut sekä kommentteina eri blogijuttuihin, että sähköpostitse. Päätimme siis hieman kertoa seinän värityksestä ja puun synnystä vaikka tarina onkin jo useamman vuoden vanha.

Olohuoneemme seinät oli pääremontin päättyessä maalattu kaikki hieman ruskeaan taittavalla valkoisen sävyllä. Tässä vaiheessa huoneessa ei myöskään ollut yhtäkään sen lopullisista kalusteista. Adean Camp -sohva oli kuitenkin jo tilattu ja sen verhoilukangas ja väri olivat tiedossa. Päätimme, että sohvan taakse jäävä seinä maalataan “maitokahvin” väriseksi. Väri valittiin Tikkurilan Kaunis Koti värilastujen perusteella ilman tarkkaa sovittamista sohvan väriin, mielikuvien varassa. Väri oli onneksi kuitenkin täydellisen sopiva. Seinä maalattiin Tikkurilan Harmony täyshimmeällä maalilla, joka oli sävytetty Symphony värijärjestelmän sävyllä 4621 (Kaunis Koti -värilastu 31. Basilicum).

Tässä vaiheessa heräsi myös ajatus koristella jollakin yksinkertaisella seinämaalauksella se olohuoneen maitokahvi-seinän nurkka joka ei jäisi sohvan taakse. Päätimme tehdä siihen tyylitellyn yksinkertaisen puun valkoisella värillä. Sopivan sablonan tai valmiin puukuvan löytyminen osoittautui kuitenkin ongelmaksi ja lopulta puu piirrettiinkin itse lyijykynällä paperille. Sitten tämä kuva skannattiin tietokoneelle, jotta sen voisi heijastaa tykillä seinälle maalaamisen avuksi. Töistä lainaamani videotykki ei kuitenkaan pystynyt tuottamaan riittävän suurta kuvaa, joten maalaus oli tehtävä kahdessa osassa. Aluksi heijastettiin alaosa oikealle kohdalle oikeassa kuvakoossa ja sitten siirrettiin tykin kuvaa ylöspäin ja sovitettiin puun kuva oikealle kohdalleen.

Puu maalattiin myös Tikkurilan valkoisella täyshimmeällä Harmony maalilla. Maalaus tehtiin vapaalla kädellä käyttäen öljymaalaukseen tarkoitettua pientä jäykkää sivellintä. Näin pystyi tekemään riittävän tarkkaa jälkeä. Lopputulos paljastui ihan onnistuneeksi siinä vaiheessa kun sohva vihdoin saatiin paikoilleen ja se sai kaverikseen TuplaKupla-valaisimen. Tässä vaiheessa tosin harkitsimme puun korvaamista isolla TuplaKuplan kuvalla, mutta se suunnitelma jäi kuitenkin toteuttamatta.


Kuvat on otettu vanhalla kameralla, remontin keskellä ja vielä pimeässä. Jälki ei siis ole aivan parasta mahdollista. Kuvista on lisäksi rajattu pois läjä remonttiromua, jos ihmettelitte alakulman katkoviivalla rajattua aluetta. :)

8 vastausta artikkeliin Olohuoneen seinälle kasvoi puu

  1. Mielikuvituksellista, joskus olen tuollaisia valoa hohtavia seinien "koristeita" nähnyt gizmodo.comissa.

  2. Kiitos varsin tyhjentävästä vastauksesta liittyen puun maalaamiseen ja upeista vaihekuvista =) Hieno on!

  3. Pingback: Avaruusasemablogi » Blog Archive » Olohuone, ennen ja jälkeen

  4. Tätä olemme mieheni kanssa ihastelleet jo pidempään ja nyt kysyisinkin seuraavaa…saisimmeko oman kodimme olohuoneen remontissa käyttää EHKÄ teidän puuta mallina omamme seinäpuun maalaukseen, mikäli emme löydä muualta sopivaa mallia??

  5. jep jep…no blogissa näkyy remontin edistyminen, mutta tulen sitten tänne vinkkaamaan kun olemme siinä vaiheessa että puu on jo seinällä :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*