Tänä viikonloppuna on aurinko paistanut siihen malliin, että kevät saattaisi tulla pian. Aurinkokin jo lämmittää, parvekkeen oveakin on voinut pitää auki. Hieno ilma saa myös miettimään parvekkeen sisustamista. Parveke on ollut meillä pitkään vajaakäytöllä, mutta nyt kun sinne on hommattu kalusteet niin tavoitteenamme on saada siitä kesään mennessä mukava oleskelupaikka.
Eilen kävimme kaupungilla pyörimässä ja mukaan tarttui Finlaysonin harmaat Kaari istuintyynyt. Myöhemmin parvekkeelle pitää nikkaroida vielä penkki tai pöytä yrteille. Suunnitelmissa on myös pieni kasvihuone. Lisäksi parvekkeelle olisi kiva saada jokin iso ruukku myös koristekasveille. Harmi, että parvekkeellamme ei ole sähköä. Itse haaveilen valoruukusta ja Mikko haluaisi säteilylämmittimen viileitä iltoja varten.





Meidän parvekkeella ei ole laseja, mutta lämmitin kylläkin. Lämpö tietysti vähän karkaa, mutta kyllä sillä pidentää syksyä ja aikaistaa kevättä. Postasin sattumalta itse eilen valoruukusta. Se sopisi kyllä teidän tuolien kaveriksi.
Odotan innolla millaista kasvihuonesysteemiä lähdette toteuttamaan:) Meillä on lasittamaton parveke ja olen miettinyt myös jotakin kasvihuoneen tapaista mutta on vähän ideat vähissä. Lisäisi yrttien kasvukautta vähän pidempään.
Ja kiitos myös inspiroivasta blogista, taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin:) Mutta tosiaan, parvekejutut kiinnostaa tosi paljon, joten toivottavasti niitä kevään tullen tulee blogiinne lisää:)
Pian tulee parvekkeelle Aarnion loft tuolit kun sattuivat sopivasti eteen ja olivat vielä pienellä alennuksella.
Tuon Toy -sarjan pöytä todellakin oli hieman hutera, ei hintaansa nähden kovinkaan laadukkaan oloinen. Joten pöydän etsintä jatkuu.
Mielessä ovat käyneet mm. Starkin Kartellille suunnittelema Top Top Dr. Yes -pöytä, jota on saatava neliskulmaisena ja pyöreänä.
Onko kukaan nähnyt livenä, onko miten hyvin aloillaan seisova?
Skannosta ostamamme parvekkeen pöytä on ainakin todella tukeva. Ei heilu eikä huoju. Pöytä on todella painava. :)
Ovat muuten melkoisia design-kaksosia nuo Aarnion loft -tuolit ja Starckin Toy -tuolit. :D
Pingback: Avaruusasemablogi » Blog Archive » Melkein kuin kaksoset
Osaisitteko vinkata minulle, että minkä firman/valmistajan tyynyjä nämä kuvioidut ovat? http://www.huuto.net/kohteet/aamu-tvn-koristetyynyt/197029337
Haluaisin ostaa itselleni uudet enkä käytettyjä huutiksesta…
Ei valitettavasti ole tietoa tuosta kuosista. Lapun muoto ja koko ei omasta mielestä sovi ainakaan Vallilaan, Finlaysoniin eikä Marimekkoon, jotka nyt nopeasti tuli mieleen. Onnea tyynyjen metsästykseen. :)