Olemme viimeaikoina pohtineet blogimme suuntaa ja päätyneet siihen, että välillä olisi mukava kirjoittaa jostain muustakin kuin sisustamiseen ja ruokaan liittyvistä aiheista. Avasimme blogiimme life-osion, johon tulee juttuja muista aiheista. Ihan tarkkaan emme itsekään vielä tiedä millaista sisältö tulee olemaan. Eikä osion life-nimikään ole ihan kiveen kirjoitettu.
Tämä osio tulee ainakin vielä olemaan erillään muusta blogin sisällöstä, siksi et myöskään nähnyt tätä kirjoitusta blogin etusivulla. Mitä mieltä olette? Koetteko järjestelyn toimivaksi?
P.s. Myös osiot design ja ruoka ovat saaneet hieman uutta ilmettä, käykää kurkkaamassa. ;)





Mää tykkään henk. koht. enemmän, kun kaikki on samassa. Sitten jos etsii jotain tiettyä, voi klikata tunnistetta tai luokittelua.
Mietimme vielä miten tämä osio blogista tulee olemaan. Ajatuksena oli, että tänne voisi tulla juttuja mm. kosmetiikasta ja laukuista yms., jotka eivät ehkä niin hyvin istu bloigimme aikaisempaan sisältöön. :)
Enpä olisi tiennytkään tästä, ellei sivupalkissa olisi näkynyt, että joku on kommentoinut tällä puolella ollutta postausta. Ylhäällä olevia linkkilaatikoita ei ole tullut syynättyä niin tarkkaan. :)
Olen samaa mieltä kuin Mamma, pidän siitä, että kaikki on samassa.
Yhdistettiin tämäkin osio nyt tuonne muun joukkoon etusivulle. Oli kieltämättä hieman liian sekavaa erotella osa jutuista omalle puolelleen. Kokeillaan nyt näin tästä eteenpäin. :)