Lechuza Cubico

Sitruunan vinkistä päädyimme ihmettelemään Lechuzan ruukkuvalikoimaa. Ja löytyihän siltä joukosta se melkoisen täydellinen vaihtoehtokin – Cubico 30. Kyseessä on itse asiassa varmasti juurikin se ruukkumalli, jonka perusteella olemme parvekkeelleemme ruukkua etsineet, ruukku jota olemme jo aikaisemminkin ihastelleet, mutta emme ole valmistajaa tai mallia tienneet. Väriä emme ole vielä osanneet päättää.

Eilen kävimme ohikulkumatkalla katsomassa Stockmannilla, josko sieltä löytyisi. Heillä oli kuitenkin vain isompaa Cubico 40 -mallia (kuvassa) hyllyssä, joka on liian iso parvekkeellemme. Pienemmän mallin saa varmasti tilaamalla, mutta olisi kuitenkin kiva nähdä sellainen ennen hankkimista. Tänään aamulla olemmekin sitten yrittäneet löytää netistä jälleenmyyjiä, mutta jostain syystä Lechuzalle ei tunnu vähittäismyyjiä löytyvän. Kaikki myyjät ovat pelkästään yritysmyyntiä harrastavia viherpalveluita ja muita suunnittelutoimistoja. Poikkeuksenä löytyi Kauniaisista Inari Shop, josta pitää huomenna kysellä. Ihan kuin olisimme näitä myös Skannossa aikoinaan katselleet.

Noita Lechuzoja löytyy muuten hirvittävän paljon yrityksistä, niitä näkee myös paljon Helsingin keskustan terassien koristeena. Tämä tuli huomattua nyt kun osaa katsella. :D

Kuva: Helsingin Puutarha-allas Oy

10 vastausta artikkeliin Lechuza Cubico

  1. Ko. ruukkuja oli ainakin jokin aika sitten myös Kukkatalo Marittassa Tapiolan lähellä. Siellä on muutenkin ihan kiinnostavat ruukkuvalikoimat.

    t. Nimim. Itsekin melkein lechuzan ruukun ostanut ;)

  2. Pitää käydä katsomassa tuolta Kukkatalo Marittasta joku päivä. Kiitoksia vinkistä! :)

  3. Jos joku turkulainen lukee tätä, niin täällä Lechuzoja myy Kauppilan puutarhakeskus. Tilaamalla saa valikoimiin myös sellaisia ruukkuja, joita ei juuri sillä hetkellä ole hyllyssä :)

  4. Eilen käytiin Kukkatalo Marittassa, sieltä saisi parin päivän toimitusajalla myös valkoisia. Joitain värejä olisi löytynyt myös hyllyistä, valkoinen mallikappale oli valitettavasti hieman kolhiintunut. Kyseltiin myös Stockalta ja sieltä saa myös tilaamalla. Hinta oli aavistuksen suolainen 125 euroa joten pitää nyt vielä miettiä viitsiikö ruukusta noin paljon maksaa. Pitää myös miettiä tarvitseeko sekä sisäosaa, että altakasteluosaa ollenkaan, ne kun ovat erillisiä osia (mukana tosin tuossa em. hinnassa).

  5. Itse olen suunnitellut hankkivani (Stockalta) ehkä vain altakasteluosan, sitten voi tehdä tavallisestakin ruukusta altakastelevan. Toistaiseksi ei ole löytynyt juuri sopivan kokoista ruukkua kuitenkaan… Plantagenin musta sadevesitynnyri on tällä hetkellä vahvin wanna-be-altakasteluruukku. :) Olen myös kehitellyt kaikenlaisia ideoita, miten sen altakasteluosan voisi tehdä itse, mutta en ole kokeillut käytännössä. Pihatyöt vievät nyt kaiken kasvihuomion, huonekasvit ovat ihan sivuosassa…

  6. Hei,

    oliko hinta sekä kukkatalolla että stockalla sama?

    itse olen myös mieltynyt valkoiseen ruukkuun.

  7. Stockalla hinta oli 79 + 21,90 + 21,90 (ruukku + sisäosa + altakasteluosa) eli pari euroa vähemmän.

  8. Askossa näyttäisi olevan samantyylisiä vähän edullisemmin, 70-90 euroa. Polyrottinkisia tosin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*