Ruukku löytyi

Niinhän siinä kävi, että vaikka pidimmekin Lechuzaa hieman arvokkaana niin sellainen tuli lopulta kuitenkin hankittua. Palailimme eilen ylioppilasjuhlista ja koska kerran olimme keskustassa niin päätimme poiketa Stockmannin kautta. Puutarhaosaston ruukkuhyllyltä löysimme muutaman kappaleen Cubico 30 ruukkuja ja vielä valkoisena. Ajattelimme, että eipä tämä tästä vatvomalla mihinkään muutu ja päätimme yhden sellaisen parvekkeellemme hankkia, kera sisäruukun ja altakasteluosan.

Hieman hankalaahan ruukun kanssa oli sitten mennä ulos syömään, mutta pääsimme ihan onnellisesti kotiin asti. Niin ja oli isoa raahattavaa tai ei niin julkisilla kulkeminen koulujen päättymispäivänä on kyllä aina sellaista touhua, että sitä pitäisi kyllä muistaa välttää.

Tänään ehdimme vielä remonttipäivän päätteeksi saada vielä mullat sekä puksipuun ruukkuun. Nyt koko komeus on jo parvekkeella. Mullan päälle ripottelimme Kekkilän helmenvalkeita ruukkukatekiviä. Ne viimeistelivät lopputuloksen mukavasti. Puksipuu on ollut hieman huonolla hoidolla menneellä viikolla, mutta eiköhän se tuosta taas virkisty. Niin ja kuten ensimmäisestä kuvasta huomaa, viettää parvekkeen lattia hieman ulospäin. Pitäisi siis jossain vaiheessa löytää aikaa myös puuritilöiden suoristamiseen. Ehkä sitten kesälomalla. :)

10 vastausta artikkeliin Ruukku löytyi

  1. Niinhän se on, että jos joku asia jää takaraivoon nakuttamaan niin vaikea sitä on toisella korvata, vaikka hintava onkin. Yleensä sen päätyy sitten ostamaan, ennemmin tai myöhemmin.

  2. Sitruuna: Niinpä. Ja kun näin vanhempana sitä ei ole enää niin malttamaton, niin sitä usein jopa jaksaa säästää, että saa sen mitä haluaa eikä lähde hankkimaan mitään korvikkeita. :)

    Kiitos Meena. Itsekin olemme tyytyväisiä.

  3. Ja meidän tulevassa asunnossamme on myös parveke, joten katsotaan päätyykö sinnekin Lechuza ja saataisiinko vielä joku kasvikin säilymään poikien riipimiseltä…

  4. Näyttää todella hyvältä? Mitä tuollainen mahtaa oikein maksaa?

  5. Pelkkä ruukku 79e, altakasteluosa 21,90e ja sisäruukku 21,90e. Yhteensä maksoi siis hieman vajaat 125 euroa.

  6. Tilasin juuri 2 kpl Lechuzan Cubico 30! Ne olivat loppu Stockmannilta, joten joutuivat tilaamaan lisää. Hinta oli saman verran tilattuna Tempereen Stockmannille. Olisin mielelläni tilannut 2 kpl Cubico 40, mutta hinta yhdelle oli huimaava 169e, joten hinta olisi ollut 200e enemmän kahdesta.. Joten saavat nämä n. 55 cm ruukut riittää, vaikka olisi ne n. 75 cm korkeat Cubico 40 olleet näyttäviä meidän 36 neliöisellä terassilla.. Miten puksipuunne on voinut ruukussa?

    Ps. Kiitos taas kerran siitä, että kirjoitatte näin mielenkiintoisista aiheista! Teidän blogin ansiosta löysin meidän ihanan Mooble tv-tason ja nyt nämä Lechuzan ruukut :)

  7. Pingback: Avaruusasema » Blog Archive » Avaruusasema vuonna 2010

  8. Pingback: Avaruusasema » Blog Archive » Taimitorilla

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*