Pastakone

Saimme vähän aikaa sitten vihdoinkin yleiskoneeseemme kaipaamamme pastakone-lisäosan eli “pasta rollerin”. Lisäosa osoittautui vaikeaksi löydettäväksi, se olisi pitänyt hommata samalla kuin ostimme yleiskoneenkin. Silloin niitä oli Koneboxissa hyllytavarana. No, lopulta tilasimme omamme ulkomailta Pixmaniasta, johon on tullut aiemmin suhtauduttua hieman varauksella, mutta ainakin kohdallamme kaikki sujui hyvin. Ei lopulta ollut edes hirveän kallis, hyvästä käsikäyttöisestä koneesta olisi joutunut pulittamaan helposti jopa enemmän.

Pasta rolleria testattiin tänään tattipastan teossa (resepti tulee blogiin myöhemmin). Teimme pappardellea, leveää nauhapastaa. Laite toimi todella hienosti heti kun ymmärsi kuinka sitä pitää käyttää. Verraton apu tuorepastan teossa, huomattavasti helpompi kuin käsikäyttöinen pastakone. Ei ollut turha ostos. :)

4 vastausta artikkeliin Pastakone

  1. Heip,

    kuvasta on hankala saada käsitystä siitä, miten pastaosa toimii. Laittaisitteko videopätkän?

  2. Meillä ei valitettavasti ole mitään kunnollista laitetta videoiden kuvaamiseen. Yritin etsiä netistä videoita, mutta en onnistunut löytämään sellaista missä olisi kMix. Periaate on kuitenkin sama kuin muidenkin yleiskoneiden pastarulla-lisäosissa. Kitchen Aidista löytyy paljon videoita, esim. tämä http://www.youtube.com/watch?v=SBoheB130g (noin kohdasta 3:00 eteenpäin).

    Periaate on siis sama tuossa kMixiin tarkoitetussa lisäosassa, ja kuten käsikäyttöisessäkin pastamankelissa, tässä vain kone hoitaa pyörittämisen. Pastaa ohennettaan ja mankeloidaan syöttämällä taikinalevyä pyörivien kelojen välistä. Kelojen välin paksuutta voi säätää päässä olevasta nupista. Aloitetaan paksummasta ja edetään pikku hiljaa haluttua paksuutta kohti. Meillä ei ole lisäosan lisäosia eli noita tagliatelle, spaghetti ym. leikkureita vaan pelkkä pastarulla. :)

  3. Pingback: Avaruusasemablogi » Blog Archive » Tuorepastaa ihan itse

  4. Pingback: Avaruusasema » Blog Archive » Avaruusasema vuonna 2010

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*