Kuten Pastanjauhantaa-blogia seuraavat jo varmaan tietävätkin, koimme viime viikolla jänniä hetkiä, kun näimme ensi kertaa muita bloggaajia. Osallistuimme nimittäin Valion koolle kutsumaan ruokablogitapahtumaan. Paikalle olivat itsemme lisäksi saapuneet jo mainitut pastanjauhajat, Cebicin keittiö, Mansikkamäki, Pumpkin Jam, Elämä makeaksi sekä Voisilmäpeliä. Paljon uusia naamoja ja monia uusia tuttuja myös virtuaalisestikin.
Ohjelma alkoi info-osiolla Valion syksyn uutuuksista, jonka jälkeen näitä lähdettiin ihmettelemään koekeittiölle. Meidät jaettiin pareiksi ja jokaiselle parille annettiin tehtäväksi valmistaa yksi ruokalaji. Pariskunnat, eli meidät ja pastanjauhajat jaettiin vaihtelun vuoksi poikien ja tyttöjen tiimeihin. Yhdessä muodostimme piirakkaryhmän. Tytöille suolaista eli iltapalapiiras ja pojille makeaa eli kahvi-tiramisutorttu. Reseptit näihin löytyy Pastanjauhannasta. Valmistus ei sujunut ihan kömmähdyksittä, mutta oli hauska huomata, että eipä niiden muidenkaan blogien takana ole täydellisiä kokkeja. Herkullisia olivat kuitenkin ruoat. Pääsimme nimittäin illan lopuksi nauttimaan ryhmässä valmistamamme illallisen.
Iltaan kuului myös omasta mielestämme se kaikista mielenkiintoisin osuus. Valion ihmisten lisäksi heidän puoleltaan mukana oli myös “hovikuvaajansa” Studio Fotonokan Kristiina Hemminki. Kristiina kertoi paljon ruokakuvaamisesta ja näytti myös koekeittiöllä ihan kädestä pitäen kuinka hyvät ruokakuvat syntyvät. Saimme paljon vinkkejä luonnonvalossa kuvaamiseen ja lisäksi myös keinovalojen sekä rekvisiitan käyttöön. Tästä voisi sitten myöhemmin kirjoittaa lisääkin kunhan ehditään kokeilemaan asioita itse käytännössä.
Meillä oli erittäin hauskaa. Suurkiitos Valiolle tilaisuuden järjestämisestä ja kiitokset myös mahtavalle seuralle. Ei ne muut bloggaajat niin pelottavia olleetkaan – päinvastoin, mukavaa porukkaa. :)
Saimme myös mukaan uutuustuotteita, joten niitä tullaan varmaankin tässä lähitulevaisuudessa kokeilemaan. Palataan niihin sitten reseptien lomassa.







Tooodella mielenkiintoista! Minuakin kiinnostaisi kuulla vähän ruokakuvaamisesta ja luonnovalon/keinovalon/rekvisiitan käytöstä! Uuden kamerankin hankinta on pian edessä…!
Yksi juttu ollaan aikoinaan ruokakuvaamisesta kirjoitettukin, mutta asiat on edenneet tuosta aika paljon. Olisi siis aika päivitykselle. Ja erittäin kiva jos sellaiselle olisi kysyntää, valokuvausjutuista kun ei oikein tiedä kiinnostavatko ne lukijoitamme vai eivät.
Bloginne on hieno, jotenkin olen vaan tylsistynyt – liian täydellinen. Kuvat ovat niin täydellisiä ja kaikki. Kaipaan jotain rosoa.
Oli kiva tavata! :) Mulla bloggaus Valiolta odottaa vielä, kun ajattelin tökkäistä kaikki ohjeet kuvineen blogiin. Olis hyvä, jos kerkeätte kokeilla Kristiinan vinkkejä ja kirjoittaa niitä ylös, mie en varmasti kaikkea muista ja toisaalta kamerakaan ei anna myötä :) Mukavaa alkanutta syksyä!
Harmi kun en itse tajunnut ottaa Valion koekeittiöstä kuvaa :/ Hyvä että kerkes ruoista kuvat napsimaan nopsaan.
Valokuvausjuttu kiinnostaisi kyllä varsin paljon, joten toivottavasti se vielä näkee päivänvalon.
Ja toivottavasti Valion syksyn uutuuksissa olisi mukana laktoositon smetana. Se kun on jo tuotannossa, mutta ei vähittäiskaupassa Suomessa. Jostain syystä Ruotsin vientiin sitä kyllä pakataan myös vähittäispakkauksiinkin.
Kuin myös cebic. :) Me otettiin vaan muutamasta ruoasta kuva, ei siinä ehtinyt. Vinkkejä kokeillaan kyllä ja kirjoitetaan niistä tänne kunhan vaan keritään. Kaikkea ei kyllä välttämättä muista, olisi pitänyt tehdä vähän muistiinpanojakin. Eli juttu tulee kyllä aikanaan.
Laktoositonta smetanaa ei taidettu ainakaan meille mainostaa, mutta tiedä sitten mikä sen kohtalo on. Suomessahan on niin vahva vähittäiskauppakin, että myymälöiden hyllyiltä löytymättömyys voi olla myös siitä kiinni.
Pingback: Avaruusasemablogi » Blog Archive » Ruokakuvausvinkkejä, osa 1: tekniikkaa
Pingback: Avaruusasemablogi » Blog Archive » Kuvasatoa Valiolta