Shalgam Masala

Shalgam Masala, © avaruusasema

Cosy Homen Saija haastoi meidät viime viikolla mukaan Uuden mustan Paluu juureksiin -kuukauden viimeiseen blogihaasteeseen. Marraskuun aikana blogeissa on jo kokkailtu punajuuresta, lantusta ja palsternakasta. Tällä viikolla vuorossa oli nauris, josta emme itseasiassa olleet koskaan aikaisemmin ruokaa tehneetkään. Naurista oli tarkoitus kokkailla kansainvälisellä otteella.

Ensimmäinen ideamme oli tehdä nauris-tapaksia, mutta ideat hyytyivät heti omasta mielestämme loistavan nimen “napostelunauriit” jälkeet. Emme siis keksineet yhtäkään tapasta. Seuraavaksi suuntasimme katseemme Euroopan ulkopuolelle ja lähdimme hakemaan makuja Intiasta. Ajatuksena oli tehdä nauris-sovellus perunacurrysta, mutta yllätykseksemme törmäsimmekin ihan autenttiseen nauris-ruokaan.

Naurishan on kylmän ilmanalan kasvi, joten aivan ensimmäisenä ei tule mieleen, että sitä käytettäisiin Intiassa. Pohjois-Intiassa Kashmirin alueella sitä kuitenkin ilmeisesti käytetään ihan yleisesti. Ja onhan vuoristoisen maanosan ilmastokin aivan erilainen kuin etelämmässä. Lähdimme siis haasteeseen mukaan Intialaisella nauriscurrylla Shalgam Masalalla. Curryn kaveriksi päätimme tehdä Roti -leipiä.

Shalgam Masala, © avaruusasema

Shalgam Masala (4 annosta)

  • 2-3 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
  • 3 isohkoa naurista (n. 700 g)
  • 2 sipulia
  • noin 2 cm pätkä inkivääriä
  • 5 valkosipulin kynttä
  • 2 tuoretta vihreää chiliä
  • 1 tl sinapinsiemeniä
  • 1 tl juustokuminaa eli jeeraa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 1 tlk kaltattuja (kirsikka-) tomaatteja
  • 1,5 dl vettä
  • 0,5 tl tummaa sokeria
  • suolaa
  • kourallinen tuoreita korianterin lehtiä

Kuori nauriit ja kuutioi sopiviksi paloiksi. Kuumenna noin ruokalusikallinen kylmäpuristettua kookosöljyä pannulla ja kuullota nauriskuutioita keskilämmöllä siinä kunnes ne alkavat hieman pehmetä ja samalla saada väriä. Tähän menee noin 10-15 minuuttia. Siirrä pannu sitten syrjään odottamaan.

Valmista sitten Masala-kastike. Hienonna sipuli ja kaada silppu pataan tai kattilaan. Lisää joukkoon nokare kookosöljyä ja kuullota kunnes sipulit ovat pehmenneet ja kullankeltaisia väriltään. Kuori inkivääri ja valkosipulin kynnet, hienonna ne tai aja tehosekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Lisää tahna kattilaan sipuleiden sekaan, lisää joukkoon samalla myös ohuiksi viipaleiksi leikatut chilit sekä sinapinsiemenet. Kuullota kunnes sinapinsiemenet alkavat poksua.

Mittaa sitten loput mausteet eli juustokumina, jauhettu korianteri ja kurkuma kattilaan. Sekoita noin puolen minuutin ajan, jotta mausteet tasaantuvat. Kaada sitten tölkillinen tomaatteja ja vesi kattilaan. Lisää myös pannulla odottaneet nausriskuutiot muiden aineiden joukkoon. Kuumenna kiehuvaksi, laske lämpöä, peitä kannella ja keitä hiljalleen kunnes nauriit ovat pehmeitä.

Mausta lopuksi sokerilla ja suolalla. Hienonna kourallinen tuoreita korianterin lehtiä ja lisää se curryn sekaan. Tarjoa sellaisenaan, riisin kanssa tai roti-leivän päällä, kuten itse teimme.

Resepti on koottu useista eri blogeista ja netin reseptikirjastoista löytyneistä resepteistä oman makumme mukaiseksi. Suurimpina inspiraation lähteinä toimivat Mahanandi ja Tigers & Strawberries.

Shalgam Masala, © avaruusasema

Tykkäsimme tästä ruoasta itse todella paljon. Makeaksi kypsynyt nauris, hieman kuumottava mausteisuus ja raikkaat kirsikkatomaatit toimivat varsin hyvin yhdessä. Jos oikein olisi halunnut alkaa hifistelemään niin tähän olisi voinut tehdä jonkin jogurttipohjaisen kastikkeen lisukkeeksi. Mutta oikein hyvää näinkin.

Teimme siis Intialaisia “arkileipiä” eli roteja nauriscurryn kaveriksi. Nämä leivät ovat todella helppoja tehdä ja sopivat erittäin hyvin monien mausteisten ruokien kaveriksi. Resepti löytyy blogistamme jo pariin kertaan, mutta tässä se vielä kerran muistin virkistämiseksi. :)

Rotit / chapatit (8 kpl)

  • 4 dl täysjyvä-vehnäjauhoja
  • 1 rkl (kirkastettua) voita
  • 1 tl suolaa
  • vettä

Nypi voi ja jauhot kulhossa kunnolla sekaisin, jotta rasva imeytyy taikinaan. Lisää suola ja nypi se vielä sekaan. Lisää sen jälkeen vettä vähän kerrallaan kunnes taikinasta muodostuu yhtenäinen, mutta tiukka. Vaivaa kunnolla sekaisin ja aseta pyyhkeellä peitettynä lämpimään paikkaan tekeytymään noin puoleksi tunniksi.

Vaivaa taikinasta sitten ilma pois, jaa se 10 osaan ja pyörittele pieniksi palloiksi. Paina taikinapallo littanaksi ja kaulitse kevyesti jauhotetulla tasolla tasaisen ohuiksi (n. 1-2 mm) pyöreiksi lätyiksi.

Paista leivät keskilämmöllä kuivalla pannulla. Paista aluksi toiselta puolelta noin 15 sekuntia ja sitten toiselta noin 20 sekunnin ajan, kunnes leipään alkaa muodostua pieniä ruskeita pisteitä. Käännä sen jälkeen vielä kerran ympäri ja paista vielä noin 10-15 sekuntia samalla leivän reunoilta lastalla kevyesti painaen. Tällöin leivän sisälle taikinaan pääsee ilmaa ja leipä “pullahtaa”. Toista tämä kaikkien leipien kanssa.

Taikinan voi myös säilöä kolmen vuorokauden ajan jääkaapissa kelmuun pakattuna, joten leivät voi paistaa vasta kun siihen on tarve. Leivät ovat parhaimmillaan juuri paistamisen jälkeen, joten ne kannattaakin tehdä vasta juuri ennen tarjoamista.

Shalgam Masala, © avaruusasema

Kuvat on otettu Canonin 100 mm f/2.8 makrolinssillä, jonka käytöstä ruokakuvissa olemme jo pitkään haaveilleet. Uusi isolla kennolla varustettu kameramme “lyhentää” polttovälin sopivaksi, joten enää ei tarvitse katonrajasta kuvailla lattialla olevia annoksia. Todella hyvä yhdistelmä, joka toimii ruokakuvissa todella hyvin. Ihan melkein hymyilyttää jo. :)

Kukkakaalicurry

Yhä kylmenevä syksy houkuttelee kokeilemaan tulisia ja sisältä lämmittäviä ruokia. Edellisestä kerrasta, kun teimme intialaista ruokaa, on jo aikaa, joten päätimme kokeilla jotakin uutta siltä saralta. Kukkakaalicurrysta olemme puhuneet usein aiemminkin, mutta jostain syystä sitä ei ole koskaan tullut itse tehtyä. Hetken Googlettelun jälkeen tämä resepti löytyi Priya’s Kitchen -blogista.

Kukkakaalicurry eli Kobi Masala  (4-6 annosta)

  • kukkakaali
  • 3 sipulia
  • 1 prk tomaattimurskaa tai 4 kaltattua tomaattia
  • 2 tl chilijauhetta
  • 2 tl jauhettua korianteria
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl juustokuminaa eli jeeraa
  • 1 rkl unikonsiemeniä
  • 2 rkl jauhettuja paahdettuja cashew-pähkinöitä
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 3 vihreää chiliä
  • 2 rkl raastettua inkivääriä
  • 2-3 rkl ruokajogurttia
  • suolaa
  • tuoretta korianteria

Aloita paahtamalla cashew pähkinät uunissa kauniin ruskeiksi. Sekoita paahdetut pähkinät unikonsiemenien kanssa ja jauha yleiskoneella tasaiseksi jauheeksi. Kuori ja pilko valkosipulin kynnet, pilko myös chilit. Voit poistaa chileistä siemenet jos et halua ruoasta kovin tulista. Murskaa sitten valkosipulit, chilit ja inkivääri yleiskoneella yhtenäiseksi tahnaksi.

Hienonna sipuli. Kuumenna sitten hieman öjyä pannulla ja kuullota sipuleita kunnes ne pehmenevät ja saavat kullankeltaisen värin. Lisää valkosipuli-chili-inkivääritahna ja sekoita hyvin. Lisää tomaattimurska (tai hienonnetut tomaatit) ja kuumenna seosta sitten parin minuutin ajan. Lisää joukkoon myös mausteet (chilijauhe, korianteri, kumina ja kurkuma) ja keitä seosta kunnes tomaatit ovat imeneet itseensä maun mausteista.

Lisää jogurtti kastikkeen joukkoon ja sekoita se tasaiseksi. Pilko kukkakaalin kukinnot sopiviksi suupaloiksi ja lisää ne sitten kastikkeeseen. Kuumenna seos samalla sekoittamalla sitä hyvin. Keitä sitten kannen alla parin minuutin ajan.

Lisää cashew-unikonsiemenjauhe ja pari desiä vettä. Keitä kannen alla noin 10 minuutin ajan. Kastike kyllä melkein vaan paranee mitä pidempään malttaa keitellä. Mausta lopuksi suolalla ja tuoreilla korianterin lehdillä.

Ruoasta tuli oikein hyvää, mutta aika tulista. Eli todellakin lämmitti. :) Kannattaa siis olla tarkkana mausteiden kanssa, jos on yhtään herkempi tulisuudelle. Itse tarjosimme kastikkeen ohella basmati-riisiä sekä onneksemme myös chapateja ja kurkkuraitaa. Chapteihin eli intialaisiin tortilloihin löytää reseptin aiemmasta jutustamme. Ohje kurkkuraitaan vielä ohessa.

Kurkkuraita eli raitha (4-6 annosta)

  • 2 dl ruokajogurttia
  • 1/2 kurkku
  • 1/2-1 vihreä chili, siemenet poistettuna
  • 1 tl suolaa
  • minttua
  • tuoretta korianteria hienonnettuna

Tämä yksinkertainen jogurttikastike syntyy nopeasti ja on erittäin hyvä tasapainottaja tuliselle intialaiselle ruoalle.

Aloita kuorimalla kurkku ja poistamalla siitä siemenet. Raasta kurkku raasteeksi ja sekoita raaste kulhossa jogurtin kanssa. Poista chilistä siemenet ja hienonna se sitten pieneksi hakkelukseksi. Lisää myös chilit jogurtin joukkoon ja sekoita. Hienonna korianterin ja mintun lehtiä pieneksi silpuksi. Lisää jogurttiseokseen. Mausta lopuksi kastike suolalla. Siirrä noin puoleksi tunniksi jääkaappiin maustumaan ennen tarjoamista.

Resepti: Kobi Nu Shak eli kaalicurry

Valmistelut: 15 minuuttia
Valmistus: 20 minuuttia
4 annosta

  • 600-700 g valkokaalia
  • 3 porkkanaa
  • 1 sipuli, hienonnettuna
  • 4 vihreää chiliä
  • 2 dl kookoskermaa
  • 2 tl hienonnettua inkivääriä
  • 2-3 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
  • 1 tl jeeraa
  • 1 tl sinapin siemeniä
  • 1 tl curryjauhetta
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 0,5 tl suolaa

Kaada hieman kasvisöljyä kuumalle pannulle, lisää joukkoon sinapin siemenet, jeera, valkosipuli, inkivääri sekä curry. Kuullota hetki kunnes aineksista muodostuu tahnamainen seos. Lisää hienonnettu sipuli ja hienoksi silputtu chili. Kuullota kunnes sipuli alkaa pehmetä. Ruoan tulisuutta voit säätää jättämällä chilin siemenet pois, mutta itse emme näin tehneet.

Lisää sitten suikaloitu kaali ja ohuehkoiksi viipaleiksi leikattu porkkana sekä kookoskerma, suola ja kurkuma. Sekoita hyvin. Pienennä levy puoliteholle ja jätä kastike maustumaan kannen alle noin 10 minuutiksi.

Ruoan ohessa nautimme basmatiriisiä, hieman maustamatonta ruokajogurttia (tasapainottaa kivasti ruoan tulisuutta) sekä chapati-leipää, johon vielä resepti ohessa. Erittäin maukas, terveellinen ja suhteellisen nopea intialainen ruoka, jonka valmistaa helposti myös arkiruoaksi.

Lähde (mukaillen): Mahanandi.

* * *

Chapati eli Roti-leipä
Intialainen chapati-leipä on hyvin helppo ja nopea valmistettava ja sitä tarjotaankin usein intialaisissa perheissä naan-leivän sijaan ruoan kanssa, jopa arkisin. Oheisesta taikinasta tulee noin 10 leipää. Taikinan voi myös säilöä kolmen vuorokauden ajan jääkaapissa joten leivät voi paistaa vasta kun siihen on tarve.

  • 4 dl täysjyvä vehnäjauhoja
  • 1 rkl kirkastettua voita
  • 1 tl suolaa
  • vettä

Nypi voi ja jauhot kulhossa kunnolla sekaisin, jotta rasva imeytyy taikinaan. Lisää suola ja nypi se vielä sekaan. Lisää sen jälkeen vettä hieman kerrallaan kunnes taikinasta muodostuu yhtenäinen, mutta tiukka. Vaivaa kunnolla sekaisin ja aseta pyyhkeellä peitettynä lämpimään paikkaan tekeytymään noin puoleksi tunniksi.

Vaivaa taikinasta ilma pois, jaa se 10 osaan ja pyörittele pieniksi palloiksi. Paina taikinapallo littanaksi ja kaulitse kevyesti jauhotetulla tasolla tasaisen ohuiksi (n. 1-2 mm) pyöreiksi lätyiksi.

Paista leivät keskilämmöllä kuivalla pannulla. Aluksi toiselta puolelta noin 15 sekuntia ja sitten toiselta noin 20 sekunnin ajan, kunnes leipään alkaa muodostua pieniä ruskeita pisteitä. Käännä sen jälkeen vielä kerran ympäri ja reunoilta painaen paista vielä noin 10-15 sekuntia, jotta taikinaan pääsee ilmaa ja leipä “pullahtaa”. Toista tämä kaikkien leipien kanssa.

Lähde: Veg Indian Recipes.

Resepti: Vegetarian Korma

Valmistelut: 25 minuuttia
Valmistus: 45 minuuttia
4-6 annosta

  • 2 rkl öljyä
  • 1 sipuli, hienonnettuna
  • 1 rkl inkivääriä, murskattuna
  • 4 valkosipulin kynttä, murskattuna
  • 1-2 chiliä
  • 1,5 rkl curryjauhetta
  • 1 rkl garam masalaa
  • 3 rkl jauhettuja cashew-pähkinöitä
  • 2-3 perunaa, kuutioituna
  • 3 porkkanaa, kuutioituna
  • pieni kukkakaali paloiteltuna
  • 1 prk paseerattuja tomaatteja
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl tummaa sokeria
  • ripaus kanelia
  • mustapippuria
  • 1/2 vihreä paprika, paloiteltuna
  • 1/2 punainen paprika, paloiteltuna
  • 2 dl kookoskermaa
  • 1 ruukku tuoretta korianteria

Paahda suolaamattomia cashew-pähkinöitä kuivalla pannulla keskilämmöllä kunnes saavat hieman väriä pintaan. Siirrä pois pannulta sivuun hetkeksi jäähtymään. Hienonna tehosekoittimella tai murskaa esim. morttelissa.

Kuumenna öljy pannulla. Lisää sipuli ja kuullota kunnes väri muuttuu kullanruskeaksi, lisää inkivääri ja valkosipuli ja kuullota edelleen vielä noin minuutin ajan. Lisää hienonnettu chili, curry, garam masala, suola sekä jauhetut cashew-pähkinät. Sekoita hyvin ja anna maustua hetki. Lisää perunat, porkkanat, kukkakaali ja paseeratut tomaatit pannulle. Lisää sokeria ja mausta kanelilla, mustapippurilla ja suolalla. Keitä keskilämmöllä sekoittaen noin 15 minuutin ajan kunnes kasvikset alkavat olla kypsiä.

Lisää paprikat ja kookoskerma pannuun. Pienennä tehoa miedolle lämmölle, peitä kannella ja anna hiljalleen kypsentyä kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Hienonna tuoretta korianteria kastikkeen päälle tarjoiltaessa. Tarjoa riisin ja naan-leivän kera.

Resepti: Prawn Tikka Masala

Valmistelut: 15 minuuttia
Valmistus: 30 minuuttia
4-6 annosta

MASALA -KASTIKE

  • 3 rkl öljyä
  • 1 keskikokoinen sipuli, pieneksi hienonnettuna
  • 2 valkosipulin kynttä, murskattuna tai hienonnettuna
  • 2 tl hienonnettua tuoretta inkivääriä
  • 1-2 tuoretta chiliä, siemenet poistettuna ja hienonnettuna
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl garam masalaa
  • 2 tlk kuorittuja kokonaisia tomaatteja
  • 2 tl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • n. 2 dl kermaa tai kookoskermaa

JÄTTIKATKARAPU TIKKA

  • 1/2 tl jauhettua jeeraa
  • 1/2 tl jauhettua korianteria
  • 1/4 tl cayennepippuria
  • 1 tl suolaa
  • 500-900 g jättikatkarapuja (pakaste)
  • 2,5 dl ruokajogurttia
  • 2 rkl öljyä
  • 2 valkosipulin kynttä, murskattuna tai hienonnettuna
  • 1 rkl hienonnettua tuoretta inkivääriä
  • 0,5 dl hienonnettua tuoretta korianteria

Valmista aluksi Masala -kastike. Kuumenna öljy isossa pannussa, lisää sipuli ja kuullota kunnes se on muuttunut väriltään kullankeltaiseksi. Lisää valkosipuli, inkivääri, chili (voit säätää tulisuutta jättämällä siemenet pois), tomaattipyre ja garam masala (voit halutessasi myös korvata tämän käyttämällä 2 tl jauhettua korianteria, 1/4 tl jauhettua kardemummaa, 1/4 tl jauhettua kanelia ja 1/2 tl rouhittua mustapippuria). Kuumenna ja sekoittele pari minuuttia kunnes seos on muuttunut tasaiseksi. Lisää tomaatit pilkottuina, toinen tölkki mehuineen ja toisesta pelkät tomaatit, sekä sokeri ja suola. Kiehauta, vähennä sen jälkeen lämpöä ja anna kiehua kannen alla hiljalleen noin 15 minuuttia, aina välillä sekoitellen. Kaada kerma joukkoon (itse käytimme kookoskermaa) ja kiehauta uudelleen. Sammuta liesi, mutta laita kansi päälle jotta kastike pysyy lämpimänä. Kastikkeen voi tarvittaessa valmistaa myös etukäteen, se säilyy jääkaapissa ilmatiiviissä astiassa noin 4 vrk.

Sillä välin kun kastike kiehuu, valmista katkaravut. Sekoita jeera, korianteri, cayennepippuri ja suola pienessä kulhossa. Poista ravuista pyrstöt ja kuivaa ne. Ripottele mausteseos tasaisesti rapujen päälle ja painele hieman, jotta maku imeytyy. Sekoita jogurtti, öljy, valkosipuli ja inkivääri suuressa kulhossa. Kaada ravut jogurttiseokseen ja sekoita hyvin.

Asettele ravut foliolla vuoratulle uunipellille tai suureen uunivuokaan (jätä ylimääräinen jogurttiseos pois). Paista ylätasolla grillivastuksella noin 4 minuuttia kunnes ovat saaneet hieman ruskeaa väriä pintaan. Käännä ravut ja paista myös toiselta puolen. Sekoita ravut lämpimään kastikkeeseen, lisää korianteri ja tarvittaessa suolaa. Tarjoa basmati-riisin kera.

Lähde: Cook’s Illustrated.