Muistaisikohan nyt juoda

Minulla on ongelma, että en muista juoda tarpeeksi päivän aikana. Saatan juoda päivän aikana vain yhden lasin vettä lounaan kanssa ja illalla huomaan, että on päänsärkyinen ja nestehukkainen olo. Sitten saatan juoda ihan hullun tavalla ja koko yö menee vessassa ramppaamiseen. Kesällä kun on kuuma juomisen muistaa vähän paremmin, mutta silloinkaan ei välttämättä tule juotua tarpeeksi.

Silloin kun pidän vesipulloa mukana, niin muistan juoda vähän paremmin. Normaalia vesipulloa ei voi kuitenkaan käyttää kuin muutamia päiviä, koska sitä ei pysty pesemään kunnolla. Lisäksi viime aikoina paljon puhuttu Bisfenoli A:n liukeneminen muovipulloista mietityttää. Fit-lehteä (3/2011) selatessa silmiin osui Lifefactoryn lasinen juomapullo, jonka herätetilasin samalta istumalta internetistä. :)

Plussaa: vesi pysyy raikkaampana lasipullossa, isosta suuaukosta on helppo juoda, pullon voi pestä helposti koneessa tai käsin, vähemmän jätettä, ei epäilyttäviä kemikaaleja, sopii kylmille ja kuumille juomille, veteen on helppo lisätä hedelmälohkoja, marjoja ja jäitä.

Miinusta: pullo on tyhjänäkin aika painava, isompi kuin tavallinen juomapullo, suuaukosta tulee mieleen kuin oliivipurkista joisi (isot kierteet), saattaa särkyä helpommin.

Katsotaan nyt kuinka tätä jaksaa raahata mukana.

Varaslähtö laskiaiseen

Kauniin talvipäivän kunniaksi päätimme ottaa varaslähdön laskiaiseen. Kirpeästä pakkasesta huolimatta lähdimme hetkeksi ulkoilemaan. Emme kuitenkaan pulkkamäkeen uskaltautuneet, mutta voihan sitä ilman mäenlaskuakin laskiaispullia ja kaakaota nauttia. Voihan?

Laskiaispullat

  • pullia, taikina vaikka tällä ohjeella
  • kuohukermaa
  • vaniljasokeria
  • mansikkahilloa tai mantelimassaa

Pyörittele taikinasta sopivankokoisia pullia ja kohota niitä hetki liinan alla. Sivele pinnalle kananmunaa ja ripottele päälle raesokeria ja halutessasi myös mantelirouhetta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Jäähdytä pullat paistamisen jälkeen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon hyppysellinen vaniljasokeria mausteeksi. Halkaise pullat ja täytä ne hillolla ja kermavaahdolla.

Laskiaispullien kaveriksi sopii mainiosti kupillinen lämmintä kaakaota, varsinkin ulkoilun jälkeen. Kaakaon pitää tietenkin olla oikeaa kaakaota, eikä mitään nopeasti liukenevaan kaakaojuomajauheeseen tehtyä litkua.

Herkkukaakao (2 annosta)

  • 4 tl 100%:sta kaakaojauhetta
  • 4 tl ruokosokeria
  • 4-5 dl maitoa
  • kermavaahtoa

Lämmitä maito kattilassa koko ajan puuhaarukalla sekoittaen, älä kiehauta. Mittaa kaakaojauhe ja sokeri lasiin ja lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa maitoa. Sekoita tasaiseksi tahnahksi. Kaada kaakaotahna kattilaan ja sekoita. Tarjoile kuuma kaakao kermavaahdon kera ja sirottele pinnalle koristeeksi hieman kaakaojauhetta.

Aikuisten version kaakaosta saa lisäämällä joukkoon lorauksen tummaa rommia tai minttua. Itse emme näin sunnuntaina viitsineet tujautella, vaan teimme lasten kaakaot.

Vapun samppanja-menu

Kuohuvia on kertynyt kaappiin normaalia enemmän. Voi tätä valinnan vaikeutta. :) Vapun kunniaksi päätimme korkata perinteisen keltaisen lesken eli Veuve Clicquot Brutin. Itse mielelläni nauttisin joka perjantai-iltapalan kanssa lasillisen kuohuviiniä tai samppanjaa, mutta Mikko on enemmänkin viinien ystävä. Toki viini säilyy hieman paremmin avattuna jääkaapissa kuin kuohuviini, joten se on käytännöllisempää perjantai-illan juotavaa. Väsy tulee kuitenkin aina enemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin.

Veuve ja Moët ovat ehdottomia samppanja-suosikkejamme. Niissä on hyvä hinta-laatu-suhde. Pääsääntöisesti olemme sitä mieltä, että 10-15 euron kuohuviinit (Cavat) ovat parempia kuin noin 30 euron samppanjat. Suomesta tulee yleensä ostettua vain Veuvea ja Moëtia, mutta matkoilta tulee ostettua välillä muutakin, kuten Piper-Heidsieck Rose Sauvagea ja Lanson Rose Labelia, molemmat ovat olleet hyviä ostoksia.

Suomessa samppanjan hinta on noussut viime vuosien aikana melkoisesti. Muistatte varmaan ajan, jolloin Veuve maksoi alle 40 euroa! Nyt sen hinta Alkossa on jo melkein 50 euroa. Se on vielä jotenkin ymmärrettävää, että kirkkaiden viinojen hintaa pitää nostaa kansanterveyden vuoksi, mutta eikö laatuviinit voisi jättää rauhaan.

Se on niin tätä kun keskiluokkaa aina riistetään ja työväki vaan juhlii. Hauskaa vappua! :D

Has Bean

Aloitettuamme kahviharrastuksemme keväällä 2007 ongelmaksi pian muodostui, että kunnollisia papuja ei meinannut saada Suomesta juuri mistään. Aluksi haimmekin papumme Helsingistä Kaffecentralenista, mutta meiltä katsoen Kaffecentralenin sijainti ja aukioloajat eivät olleet kovin hyviä. Kunnollisilla pavuilla tarkoitamme siis laadukkaita papuja, joiden paahdosta on kulunut korkeintaan viikko.

Tuttavamme suositteli meille Englannissa toimivaa Has Bean nimistä paahtimoa ja nettikauppaa, jota päätimme kokeilla. Has Bean on autotallista aloittanut perheyritys, jolla on nykyisin hyvin laaja valikoima kahveja eri maista ja eri alueilta. Tilaus tapahtuu nettikaupassa ja on perillä Suomessa noin viikossa. Pavut tottakai paahdetaan vasta tilauksesta ja postitetaan heti.

Itse tilaamme yleensä kolme 250 g:n pussia kerralla, valmiiksi paahdettuina kokonaisina papuina. Usein tilaamme kahta hyväksi havaittua ja yhtä meille uutta papua tai sekoitusta. Uusin suosikkimme on Bolivia Machacamarca 2009, joka toimii erityisen hyvin aamukahvina mokkapannussa tehtynä.

Emme voi muuta kuin kehua Has Beania. Pavut ovat aina olleet ensiluokkaisia, eikä luvattu toimitusaika ole koskaan pettänyt. On todella mielenkiintoista kokeilla erilaisia papuja ja havaita kuinka erilaisia ne loppujen lopuksi ovat. Hintaluokka pavuille on 3 punnasta ylöspäin per 250 g:n pussi + toimituskulut. Hinta on erittäin kilpailukykyinen.

Seuraavaksi kuitenkin kokeilemme kotimaisen Kaffa Roasteryn papuja. Kaffan kahvia on toki tullut jo monta kertaa juotua La Torressa.

Sitruunasooda

  • puolikkaan sitruunan menu
  • 2-3 tl vaaleaa ruokokidesokeria
  • soodavettä
  • jääpaloja
  • sitruuna- ja/tai limeviipaleita/-lohkoja koristeeksi

Ohje on yhtä annosta varten. Purista sitruunan puolikkaasta mehu lasin pohjalle. Mittaa ja liota sokeri sitruunamehuun hyvin sekoittaen. Lisää sitten lasin pohjalle runsaasti jääpaloja ja täytä soodavedellä. Koristele lime- ja sitruunapaloilla mielikuvitusta käyttäen. Tarjoa heti.

Tätäkin oli aivan pakko kokeilla heti kun hankimme soodasifonin soodaveden tekoon. Ei ehkä ihan talvipakkasten juoma, mutta todellista herkkua joka tapauksessa. Kannattaa kokeilla!