Turuilla ja toreilla

Käytiin viime viikolla pienellä kotimaan kierroksella, olimme alkuun muutaman päivän mökillä ja sitten viikonlopun Turussa. Ajankohta oli ihan sattumalta sama kuin Ruisrockilla, mutta siksi emme Turkuun menneet. Meidän mielessämme olivat keskustan kivat kahvilat, ravintolat ja sisustuskaupat. Perjantaina päätimme, hyvän kelin valitessa ja sääennusteiden luvatessa sateita lauantaiksi, keskittyä hyvään ruokaan ja viiniin Blankon terassilla istuen.

Lauantaina oli sitten suunnitelmissa kierrellä hieman niitä sisustusliikkeitä. Sääennusteen vastaisesti keli oli vieläkin kuumempi ja auringonpaistetta piisasi, ei siis ehkä ihan parhain mahdollinen shoppailu-ilma. Turussa suurin osa sisustusliikkeistä on kivasti hyvin kompaktilla alueella, kaikki muutaman korttelin pätkällä Linnankatua. Ja ei Turun keskusta muutenkaan ole liian laajalle levinnyt, kaikki on kivasti kävelymatkan päässä.

Ajoimme auton parkkiin ja suuntasimme ensimmäisenä Sisustuksen Koodiin. Valaisimia tuli katseltua – Flosin MayDay näytti sittenkin hieman liian pieneltä, Miss K mustana oli aika hieno, mutta jotenkin löysimme itsemme taas ihailemasta Tolomeoja, mustana sellainen voisi toimiakin. Seuraavana suuntasimme kohti vierekkäin sijaitsevia Divaania ja Ottomaania, jotka olivat kiinni. Artek oli onneksi auki, mutta kun loputkin suunnittelemamme kohteet pysyvät kesälauantaisin kiinni jäi kierros aika laihaksi. Pitäisi vaan muistaa, että heinäkuussa, silloin kun olisi aikaa, on Suomi kiinni.

Alvar Aallon A110 riippuvalaisin olisi muuten juuri sitä tyyliä mikä makuuhuoneeseemme sopisi. Jos mustassa valaisimessa vain olisi valkoinen johto ja jos olisimme ottaneet kattovalaisimien asentamisen huomioon jo silloin kun remonttia tehtiin. Pitää tyytyä katselemaan jalallisia valaisimia.

Kadonneen salaatin metsästys

Kesää on odottanut juuri sen takia, että saisi tuoreita kotimaisia vihanneksia ja kasviksia, mutta taas tänäkin kesänä on tullut petyttyä. Espoossa isojen markettien vihannesosasto on surkeassa kunnossa. Tämä korostuu varsinkin yrteissä ja salaateissa. Yrteistä saa vain basilikaa ja salaateista jääsalaattia. Erikoissalaatin virkaa toimitttaa nahistuneet tammenlehvät. Esimerkiksi Ison Omenan Citymarkettiin tuli keväällä iso Lindrothin puutarhan salaatti- ja yrttipöytä, mutta yllättäen se on ollut tyhjänä koko kesän! Arkipäivisin varsinkin on turha kuvitella saavansa marketista muuta kuin eineksiä.

Tilanteenhan pelastaisi torit, mutta niitä ei lähistöllä ole. On aika turhauttavaa matkustaa Helsinkiin asti hakemaan kesän kasviksia. Espoossa ainoa paikka, josta saa kunnon salaatteja vaikuttaa olevan Tapiolan Stockmann ja sielläkin on aika suppea valikoima. Mukavaa on kuitenkin se, että sieltä saa monia pienempien tilojen tuotteita. Onkin ollut hauska nähdä Stockalla näitä Sorrin salaatteja. Asuin lapsena aika lähellä Sorrin tilaa ja pikkusiskoni kävi siellä ratsastamassa ponilla.

Itse suosimme kesäisin isoja ruukuttomia salaatteja. Ne tuntuvat säilyvän vaikka kuinka pitkään ja maku on paljon parempi kuin kitukasvuisissa ruukkusalaateissa. Ruukutonta salaattia ostaessa kannattaa tarkastaa, että salaatin kanta on kova ja tuoreen näköinen. Varsinkin helteisillä ilmoilla salaattia kuluu paljon, kun lämmin ruoka ei tahdo maistua.

Kesä ja mansikat

Huh hellettä. Kesä on hellinyt melkein jo vähän liikaa, lämpöä on lomalla piisannut eikä loppua ole vielä näössä. Kuumuus aiheuttaa sen, että ei ole tullut tehtyä oikein mitään. Onneksi ei täksi kesäksi ole viime vuosien tapaan suurempia projekteja, vaatehuonekin saatiin jo siivottua. Ruokakaan ei samalla tavalla maistu, ollaankin tehty paljon salaatteja ja muuta pienempää naposteltavaa.

Mansikoita on syöty paljon. Kotimaiset mansikat tuntuvatkin tällä hetkellä olevan aivan parhaimmillaan. Mansikoita ollaan laitettu myös salaatteihin, joihin ne sopivat yllättävänkin hyvin. Lauantaina piti tehdä mansikka-brie-salaattia, mutta kuinkas ollakaan se brie unohtui kaupasta ostaa. Onneksi kaapista löytyi kuitenkin pala gruyèreä, se sopikin lopulta ihan hyvin kokonaisuuteen. Tässä ohje simppeliin mansikkasalaattiin, jota voi mielensä mukaan tarvittaessa muunnella.

Mansikka-gruyère-salaatti

  • paria eri salaattia, esim. romaine, tammenlehvä, lollo rosso
  • rucolaa
  • kurkkua
  • mansikoita
  • pinjansiemeniä, paahdettuina
  • gruyèreä tai vaikka sitä brietä

Paahda aluksi pinjansiemeniä kuivalla, kuumalla pannulla kunnes ovat saaneet kullanruskeaa väriä pintaansa. Jäähdytä siemenet. Tee salaatti suoraan lautasille. Revi salaatinlehdet sopiviksi suupaloiksi. Lisää rucolaa. Pilko kurkku lyhyiksi tikuiksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Kuutioi juusto ja lisää salaatiin. Poista mansikoista kannat ja puolita ne. Lisää salaattiin. Ripottele päälle lopulta jäähtyneet pinjansiemenet.

Salaatin päälle valuttelimme aavistuksen sitruuna-vinaigretteä, joka onnistuu helposti yhdistämällä hieman sitruunamehua, oliiviöljyä, valkoista balsamicoa, hunajaa, mustapippuria ja suolaa. Tuo kivaa raikkautta ja hapokkuutta salaattiin ja sopii hyvin myös mansikoiden kanssa yhteen.

Kesäkeitto

Teemme noin kerran vuodessa kesäkeittoa. Viimeksi tämä kerta osui keskelle talvea ja siitä tulikin mainittua jossain päin internettiä. Saimme niin kovaa kritiikkiä, että päätimme seuraavalla kerralla tehdä kesäkeiton kesällä uuden sadon vihanneksista. Mutta onhan se totta, että kesäkeitto on parhaimmillaan nimensä mukaisesti kesällä ja maukkaista uusista kasviksista tehtynä. Tämä resepti on peräisin Hans Välimäen Mummola keittokirjasta (Otava 2009).

Kesäkeitto (4 annosta)

  • 1 nippu uusia porkkanoita
  • 1 pieni parsakaali
  • 1 pieni kukkakaali
  • 1 nippu kesäsipuleita
  • 1 dl tuoreita (sokeri-) herneenpalkoja
  • 1 l maitoa
  • 1 dl kermaa
  • suolaa ja valkopippuria
  • 1 rkl voita

Pese porkkanat, parsakaali ja kukkakaali. Paloittele ne sopivan kokoisiksi paloiksi. Poista sipuleista mahdollinen kuori ja halkaise ne kahtia, isot sipulit kannattaa laittaa neljään osaan. Poista kannat herneenpaloista ja pilko ne tarvittaessa. Ohjeessa käskettiin käyttämään herneenpalkoja, mutta itse tulkitsimme ne sokeriherneiksi.

Kiehauta maito ja lisää joukkoon herneenpalot sekä pilkotut kasvikset. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä muutama minuutti kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä. Lisää lopuksi kerma ja voi. Tarkista maku ja tarjoile tuoreen leivän kanssa. Itse teimme Fougassea, joka sopi keiton kanssa erinomaisesti.

Tämä keitto on nopea ja helppo valmistaa ja kaiken lisäksi todella herkullinen. Monelle kesäkeitto on kauhistus kouluajoilta, jossa herne-maissi-paprikaa tarjottiin lämmitetyssä maidossa. Oikea kesäkeitto on ihan toista maata. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.