Ihanat uudet keittokirjat

Ehkä parhaimmat Dublinin ostoksemme olivat nämä neljä keittokirjaa. (Ostin toki myös muutaman ihanan mekon ja hiuskoristeita yms). A Year at Avoca -kirjassa on reseptit lajiteltu vuodenaikojen mukaan ja kirjasta löytyy paljon perinteisiä irlantilaisia ruokia. Meillä oli jo ennestään yksi Avocan Soups -kirja ja sen innoittamana hankimme lisää Avocan kirjoja. Avocan liike Dublinissa oli aivan ihana. Kävimme siellä melkein joka päivä.

Ehkä eniten tällä hetkellä olen innostunut Chillie Jamesin Jam, Jelly & Relish kirjasta, joka löytyi aivan sattumalta Tk Maxxista. Liike on pääasiassa merkkivaatteiden outlet-myymälä, mutta siellä on myös osasto kodintavaroille. Seuraavaksi pitää suunnata hillopurkkiostoksille, sillä aion tehdä vaikka mitä ihania hilloja ja relissejä! Pitää ehkä hankkia myös suurempi kattila niiden keittämiseen.

Avocan liikkeen yhteydessä oli myös kahvila, josta leivonnaisten lisäksi sai salaatteja. Salaatit näyttivät toinen toistaan herkullisimmilta ja myös maistuivat. Yhtenä päivänä ehdimme lounaalle niin aikaisin, että salaatteja oli vielä jäljellä. Harmi vain, että kahvilassa oli valokuvaaminen kielletty, meille tultiin heti huomauttamaan kun yritimme kuvata salaatteja. Ostimme itsellemme tuliaisiksi Avocasta myös pienen salaatti kirjan.

Tämä herkullinen Chocolate kirjakin löytyi Tk Maxxista. Kirjan mukana tuli myös suklaalevymuotti. Olemme tehneet jonkin verran raakasuklaata ja tästä kirjasta saa varmasti hyviä vinkkejä suklaiden maustamiseen.

Currylla maustettu palsternakka-omenakeitto

Siskoltani joululahjaksi saamamme keitto-keittokirja Avoca Soups kulkeutui pitkien mutkien kautta vasta vähän aikaa sitten meille. Avoca on Irlantilainen perheyritys, joka pyörittää useita erilaisia “sekatavarakauppoja” ja kahviloita sekä Briteissä että Yhdysvalloissa. Yrityksellä on myös omaa tuotantoa tekstiileissä, keramiikassa, kosmetiikassa jne. Kirja Avoca Soups koostuu yrityksen kahviloissa tarjoiltavien erilaisten keittojen resepteistä.

Kirjaa selaillessa sieltä osui silmiin erityisesti resepti curried parsnip and apple – currylla maustettu palsternakka-omenakeitto, jota mainostettiin vapaasti suomennettuna sanoin “omena ja palsternakka ovat yksi niistä yhdistelmistä, jotka vaikuttavat täysin itsestäänselviltä, kunhan olet vaan kokeillut“. Ja pitihän sitä kokeilla, yhdistelmä kun vaikutti aika pähkähullulta. Niin ja tulipa palsternakkaakin välillä käytettyä ruoanlaitossa, sitä kun harvoin muualla kuin uunijuureksien seassa osaa soveltaa.

Currylla maustettu palsternakka-omenakeitto (4-6 annosta)

  • 2 keltasipulia
  • 50 g voita
  • 1-2 tl curry-jauhetta
  • 2 perunaa
  • 1 iso omena (hapan lajike)
  • 5-6 palsternakkaa
  • 1 l kasvislientä
  • 4-6 tl ranskankermaa

Aloita kuorimalla ja hienontamalla sipuli. Kuori ja pilko myös perunat ja palsternakat valmiiksi. Sulata voi kattilassa keskilämmöllä, lisää sipulit kattilaan ja kuullota niitä noin 10 minuutin ajan kunnes pehmenevät, mutta eivät vielä saa väriä. Lisää sitten joukkoon curry-jauhe ja sekoittele vielä noin 2 minuutin ajan.

Kuori omena, poista siemenkota ja pilko paloiksi. Lisää perunat, palsternakat ja omena kattilaan sipuleiden joukkoon. Sekoita hyvin. Kaada sitten lämmin kasvisliemi kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä ja kannella (osittain) peitettynä noin 20 minuutin ajan, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Kasviliemi pitäisi kyllä melkein keittää ihan itse tällaiseen hienostuneeseen keittoon, mutta teimme kyllä omamme litrasta vettä ja kolmesta ruokalusikallisesta kasvisfondia.

Soseuta lopuksi kypsä keitto tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Annostele lautasille ja tipauta teelusikallinen rankankermaa jokaisen annoksen päälle. Koristele halutessasi kahdella omenalastulla, joiden ohje seuraa tässä perässä.

Rapeat omenalastut

  • omenoita (sama lajike kuin keittoon)
  • tomusokeria

Pese omenat hyvin ja poista niistä siemenkota omenaporalla. Leikkaa omenat ohuiksi noin 3 milliä paksuiksi lastuiksi. Aseta lastut leivinpaperilla vuoratulle uunipellille vieri viereen, mutta ei päällekkäin. Sirottele lastujen päälle hieman tomusokeria.

Paista matalassa lämmössä (110 astetta) uunin keskitasolla 2 tunnin ajan. Siirrä sitten lastut ritilän päälle jäähtymään. Jäähdytä täysin. Omenalastut pysyvät hyvinä muutaman päivän ajan ilmatiiviissä astiassa.

Kirja ja resepti kyllä piti lupauksensa, pasternakka ja omena todella sopivat yhteen. Keitto oli erittäin maukasta. Kannattaa myös nähdä omenalastujen tekemisen vaiva, ne kun kruunaavat koko keiton, tuovat mukavaa hienostuneisuutta kokonaisuuteen ja toimivat kirpeinä jälleen hyvänä tasapainona aavistuksen happamalle ranskakermalle.

Erittäin mielenkiintoinen reseptikirja muuten tämä Avoca Soups. Paljon simppeleitä keittoja ja paljon myös kasvis-sellaisia ja vielä ennakkoluulottomista yhdistelmistä. Tästä tulee tehtyä vielä monta kertaa ruokaa.

Ohjeessa ei ollenkaan kerrottu, että kuinka monelle syöjälle keittoa oikein tulee. Hieman siis hirvitti kaikkia aineksia valmiiksi pilkkoessa ja mitatessa, että mitenköhän meidän pienehkö 5 litran kattila kaiken oikein vetää. Sama ongelma tulee aina eteen keittoja tehdessä, ohjeet kun on yleensä vähän suuremmalle syöjäjoukolle. Mutta kyllä kaikki tuonne mahtui kuitenkin. Siitä huolimatta voisi siihen yhteen isompaan kattilaankin investoida.

Joulu tulee – ja piparkakkutalot

En ole tehnyt piparkakkutaloa muutamaan vuoteen, mutta tämä kuva sai minut inspiroitumaan. Taidan tehdä tämän tänä jouluna! Talonmalli on yksinkertainen, mutta hieno ja tarkka koristelu saa sen näyttämään upealta.

Aiotko tehdä piparkakkutalon jouluksi ja millaisen?

Tämän lintutalon ohje löytyy HS:n Ruokatorstain Joulu -kirjasta, jonka saimme viime viikolla. Kirjassa on paljon muitakin hyviä joulureseptejä, mutta itseäni kiehtoi erityisesti hienosti koristellut piparkakut.

Ihmettelen vain miten noin tarkkoja koristeluja saa tehtyä. Muistaakseni kaikki aikaisemmat piparkakkukoristeluni ovat olleet enemmän tai vähämmän sottaisia ja viivat kiemurtelivia ja epätasaisia. Olen aina koristellut piparkakkutalon kun se on pystytetty, mutta tässä kehoitetaan koristelemaan seinät ja katto ennen kokoamista. Mikä taitaa ollakin kaikkein fiksuin työjärjestys. Hassua ettei ole tullut mieleen aikaisemmin.

Tykkään joulusta ihan hirveästi. En ymmärrä miksi niin monet saavat siitä jonkun ihmeellisen ahdistuskohtauksen. :)

Viime hetken vinkit leivän tekoon

Juureen tehdyn leivän tekemistä itse on suunniteltu jo pitkään, suunnitelmat eivät kuitenkaan ole jostain syystä edenneet toteuttamisen asteelle. Ohjeita on tullut kerättyä ja aiheesta luettua. Yleiskone, keittiövaaka, kulhoja ja vaikka mitä on hankittu, mutta aina on voinut vedota ainakin siihen, että paistinkivi puuttuu. Nyt sekin on tullut haettua Chez Mariuksesta ja pitäisi päästä heti kokeilemaan.

Päätimme aloittaa leipäkokeilumme (ainakin paperilla) suhteellisen helpon oloisesta ciabattan ohjeesta. Ohje on peräisin Richard Bertinetin Leipää monella tavalla -kirjasta. Siinä tehdään juuritaikina vuorokautta ennen leipomista, mutta muuten mennään aika perus vaalea leipä meiningillä eteenpäin. Itse ajattelimme käyttää tavallisia kotimaisia luomuvehnäjauhoja juureen ja Lidlistä hankkimiamme 00-jauhoja sitten itse taikinaan. Ohjeessa kun puhutaan italialaisista leipäjauhoista jälkimmäisessä tapauksessa.

Leivän valmistamista ja paistokiven käyttöä on nyt tullut opiskeltua, mutta olisiko lukijakunnasta heittää vielä viime hetken vinkkejä siihen miten suurimmat aloittelijoiden mokat voisi välttää? :)

Suunnitelmamme on: juuren valmistus, 24h odotus, taikinan valmistus, 1,5h odotus, uuni päälle ja kivi pohjalle, taikinasta neljä leipää hyvin jauhotetulla alustalla kirjan ohjeen mukaan, juuri ennen uuniin laittoa suihkepullosta vettä uuniin, ja lopuksi leivät hyvin jauhotettuina uuniin kiven päälle ja sitten vaan paistellaan. Paistamme osan leivistä varmaankin puolivalmiiksi ja pakastamme myöhempää käyttöä varten.

Resepti: Focaccia

Valmistelut: 35 minuuttia
Valmistus: 20-30 minuuttia

  • 50 g hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 3,5 dl vettä
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl oliiviöljyä

Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa kulhossa ainakin 10 minuuttia. Peitä kulho puhtaalla liinalla ja kohota taikinaa 20 minuuttia vedottomassa ja lämpimässä paikassa. Muotoile leipä haluamaasi muotoon ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.

Ennen paistoa sivelimme leivän päälle vielä oliiviöljyä ja ripottelimme sormisuolaa sekä rosmariinia.

Tämä resepri on peräisin kirjasta Chez Dominique (Hans Välimäki, Mikko Takala, Otava 2004). Focaccia on meidän ensimmäinen kokeilumme tästä kirjasta. Kirjassa on paljon kokeilemisen arvoisia ohjeita, mutta myös jonkin verran kotikeittiöön soveltumattomia fine dining -reseptejä.