Hyvin pieni suklaapuoti

Ravinnolla on iso osa jaksamisesssa ja kaikki apu on tarpeen varsinkin syksyllä. Arkikiireiden vuoksi ei aina ehdi syömään hyvin ja tasaisesti. Pitkäaikainen projekti onkin ollut saada jotain tolkkua arkisyömiseen. Itse olemme aina pitäneet ruoan laatua tärkeänä ja pyrkineet suosimaan luomua ja puhdasta ruokaa. Näistä netistä lueskellessa löytyi myös superfoodit, joita syksyn kuluessa on tullut vähän kokeiltua.

Väsyneenä tulee helposti sorruttua kaikenlaiseen herkutteluun. Superfoodeista löytyi mainio lääke siihen. Raakasuklaa on huomattavasti terveellisempää kuin tavallinen suklaa. Valmistusmenetelmällä on suuri vaikutus tervellisyyteen. Kaakao on myös paljon mainettaan terveellisempää ja se sisältää monia elimistölle tärkeitä aineita.

Raakasuklaa

  • kylmäpuristettua luomu kookosöljyä
  • kotimaista hunajaa
  • kaakaomassaa
  • tocotrienols- eli riisinlesejauhetta
  • ripaus suolaa
  • pistaasipähkinöitä

Sulata noin ruokalusikallinen kokoosöljyä vesihauteessa. Lisää joukkoon hunaja ja sekoita kunnes hunaja alkaa sulaa. Laita kulhoon pala kaakaomassaa ja anna sen sulaa. Sekoita suklaata koko ajan puuhaarukalla. Kun suklaa on sulanut, lisää joukkoon ripaus suolaa, muutama ruokalusikallinen Tocotrienols- eli riisinlesejauhetta sekä pilkotut tai kokonaiset pähkinät.

Kaada suklaamassa leivinpaperilla vuorattuun muottiin ja laita pakastimeen kovettumaan muutamaksi tunniksi. Suklaa kovettuu myös jääkaapissa, mutta pakastimessa nopeammin. Ensimmäisen kokeilumme teimme jääkaapissa ja hunaja pääsi valumaan suklaan pohjalle, koska suklaa ei kovettunut tarpeeksi nopeasti.

Suklaaseen voi laittaa mausteeksi melkein mitä vaan: marjoja, pähkinöitä, chiliä, siitepölyä, hedelmiä, keksinmuruja.. mitä vain mielesi tekee.

Reseptissämme ei ole aivan tarkkoja aineiden määriä, koska itsekin vielä haemme parhainta koostumusta. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea Jaakko Halmetojan Suklaa-alkemistin käsikirja sekä tsekata raakasuklaa.com -sivusto ja hieman kattavampi tietopaketti kaakaosta täältä.

Synttärit

Kolme vuotta on vierähtänyt hetkessä. Eilen sattumalta huomasimme, että tänäänhän on blogimme syntymäpäiväjuhlat! Sen kunniaksi valmistimme suklaadipattuja vaahtokarkkeja Sillä sipuli -blogin innoittamana. Näitä ei kyllä montaa pysty aikuinen ihminen syömään. Ovat meinaan sen verran makeita.

Valmistamiseen tarvitset vaahtokarkkeja, suklaata sulatettuna ja erilaisia nonparelleja. Kokeilimme myös strösseleitä, mutta nonparellit toimivat paremmin. Suklaana käytimme Fazerin leivontasuklaata (noin 44% kaakaota), jonka sulatimme vesihauteessa. Dippaa vaahtokarkit aluksi suklaaseen, sen jälkeen nonparelleihin ja nosta leivinpaperin päälle kuivumaan. Kannattaa antaa suklaan jähmettyä kunnolla ennen syömistä. Jähmettymistä voi nopeuttaa laittamalla makeiset viileään.

Resepti: Marmeladit

Valmistus: n. 30 minuuttia
Kuivatus: 1-3 päivää

  • 5 dl vettä (tai mehua)
  • 6 dl sokeria
  • 15 g (2 rkl) agaria (apteekista)
  • 1,5 dl marjasosetta
  • 1 tl viinihappoa (apteekista)

Keitä vettä, sokeria ja agaria hiljalleen noin 5 minuutin ajan. Jäähdytä, sekoita välillä ettei seos hyydy ennen aikojaan. Soseuta marjat, sekoita sekaan viinihappo ja lisää muiden aineiden joukkoon. Kaada seos laakeaan astiaan (itse käytimme 2 kpl n. 10×25 cm uunivuokaa). Anna hyytyä viileässä muutaman tunnin ajan ja leikkaa sitten paloiksi. Anna marmeladien kuivua vielä huoneenlämmössä 1-3 vuorokautta välillä käännellen. Sokeroi. Säilytä ilmatiiviissä astiassa. Marmeladit säilyvät noin 2 viikkoa.

Marjoina käytimme toisessa annoksessa mustikkaa sekä vadelmaa ja toisessa puolukkaa. Varsinkin puolukasta tuli erittäin hyviä marmeladeja. Pakastemarjat käyvät varsin hyvin, sulata hetki ja soseuta hyvin. Sokerointiin tavallinen taloussokeri on parasta, luomusokeri on liian suurikiteistä ja fruktoosi näköjään sulaa. Tuli kokeiltua. Resepti löytyi pitkällisen googlettelun jälkeen kermaruusu-blogista.

Tämän viestin myötä hyvää joulua täältä Avaruusasemalta kaikille! :)

Resepti: Party Animals

Valmistelut: 2 minuuttia
2 annosta

  • 1 pussi Malaco Truly Party Animals makeisia

Asettele Malaco Truly Party Animals makeiset lautaselle ja tarjoile. :)

Näyttää ja maistuu muovailuvahalta. Siis söpöjä, mutta pahoja.

Kiss – Kiss

Fazerin Parhain -pussista tuttu Kiss-Kiss makeinen on 110-vuotisjuhlansa kunniaksi saanut oman, nostalgiaa henkivän, juhlapakkauksen. Toivottavasti kisulaatikko pysyy markkinoilla myös joulun jäljeenkin. Sen verran hyviä olivat kisukaramellit, että niitä ostaa mielellään uudelleenkin ja pakkauskin on ylisöpö. :)