Tintå

Turussa on sisustusliikkeiden lisäksi paljon käymisen arvoisia ravintoloita, ja suurin osa niistä vielä mukavasti keskustan alueella. Yleensä päädymme aina jostain syystä Blankoon ja niin kävi tälläkin kertaa ensimmäisenä iltanamme Turussa. Seuraavana päivänä päätimme kokeilla jotain uutta ja menimmekin monia kehuja saaneeseen Tintåån, siihen Blankon naapuriin.

Tintå on rento viinibaari, jonka ruokalistalta löytyy pienempää purtavaa – salaatteja, leipiä, vartaita ja niitä jo hyvää mainetta keränneitä “gourmet” pizzoja. Pizzoja menimmekin maistamaan. Näyttivät niin herkullisilta, että jaksoimme jopa odottaa täpötäydeltä terassilta vapautuvaa pöytää. Ja kyllä ne pizzat olivatkin odottamisen arvoisia. Aivan älyttömän hyviä olivat, kannattaa käydä jos Turussa päin liikutte!

Turuilla ja toreilla

Käytiin viime viikolla pienellä kotimaan kierroksella, olimme alkuun muutaman päivän mökillä ja sitten viikonlopun Turussa. Ajankohta oli ihan sattumalta sama kuin Ruisrockilla, mutta siksi emme Turkuun menneet. Meidän mielessämme olivat keskustan kivat kahvilat, ravintolat ja sisustuskaupat. Perjantaina päätimme, hyvän kelin valitessa ja sääennusteiden luvatessa sateita lauantaiksi, keskittyä hyvään ruokaan ja viiniin Blankon terassilla istuen.

Lauantaina oli sitten suunnitelmissa kierrellä hieman niitä sisustusliikkeitä. Sääennusteen vastaisesti keli oli vieläkin kuumempi ja auringonpaistetta piisasi, ei siis ehkä ihan parhain mahdollinen shoppailu-ilma. Turussa suurin osa sisustusliikkeistä on kivasti hyvin kompaktilla alueella, kaikki muutaman korttelin pätkällä Linnankatua. Ja ei Turun keskusta muutenkaan ole liian laajalle levinnyt, kaikki on kivasti kävelymatkan päässä.

Ajoimme auton parkkiin ja suuntasimme ensimmäisenä Sisustuksen Koodiin. Valaisimia tuli katseltua – Flosin MayDay näytti sittenkin hieman liian pieneltä, Miss K mustana oli aika hieno, mutta jotenkin löysimme itsemme taas ihailemasta Tolomeoja, mustana sellainen voisi toimiakin. Seuraavana suuntasimme kohti vierekkäin sijaitsevia Divaania ja Ottomaania, jotka olivat kiinni. Artek oli onneksi auki, mutta kun loputkin suunnittelemamme kohteet pysyvät kesälauantaisin kiinni jäi kierros aika laihaksi. Pitäisi vaan muistaa, että heinäkuussa, silloin kun olisi aikaa, on Suomi kiinni.

Alvar Aallon A110 riippuvalaisin olisi muuten juuri sitä tyyliä mikä makuuhuoneeseemme sopisi. Jos mustassa valaisimessa vain olisi valkoinen johto ja jos olisimme ottaneet kattovalaisimien asentamisen huomioon jo silloin kun remonttia tehtiin. Pitää tyytyä katselemaan jalallisia valaisimia.

Lettukestit Suomenlinnassa

Lokki, © avaruusasema

Saimme kutsun Suomenlinnan vierasvenesatamaan lettukesteille. Tässä muutamia kuvia matkan varrelta. Letut syötiin niin nopeasti, että niistä ei kuvaa ehtinyt ottamaan. :)

Tällä onkin mukava aloittaa kesäloma erittäin kiireisen viimeisen työviikon jälkeen. Sääkin hemmottelee oikein kunnolla.

Ovi, © avaruusasema

Nostokurki, © avaruusasema

Lintu, © avaruusasema

Purjevene, © avaruusasema

PS. Kurkatkaapahan Facebook-sivuillemme tai suoraan LG:n FB-sivuille. Jos onni ei meidän TV-arvonnassa suosinut niin nyt olisi uusi mahdollisuus!

Päivitysapua tarvitaan

Viime kesän Ruotsin reissumme jälkimainingeissa syntyi Sisustajan Tukholma opas. Pieni lehtinen johon kirjasimme mielenkiintoisia omassa tiedossamme olleita sisustusliikkeitä Tukholmasta. Talven aikana on kuitenkin varmasti tapahtunut paljon ja olisikin kiva saada opas näin kevään tullessa taas ajantasalle. Ajatus oli pyörinyt jo mielessä, mutta Sitruunan peräänkuuluttaessa uutta versiota päätimme tarttua samantien toimeen. Päivitysrumba alkakoon!

Sitruunapuusta tulikin poimittua jo Illums Bolighus (Hamngatan 27) sekä Snikkarbacken 7. Lisäksi David Designillä (Hantverkargatan 20) taitaa jälleen olla liiketila Tukholmassa, viime kesänä ei ollut. Granit (St. Eriksgatan 45), Lagerhaus (Drottninggatan 31-37) ja Stockhome (Sergelgången 9) ovat avanneet lisää liikkeitä, tai sitten näitä ei vaan tullut viime vuonna huomattua. Ja näköjään Mion nettiosoitteeseen on päässyt painovirhe.

Edellä mainitun lisäksi kaipaisimme siis teiltä siellä ruudun toisella puolella vinkkejä siitä mitä vielä puuttuu? Mikä on ehdottomasti käymisen arvoista Tukholmassa? Rajauksena edelleen tietenkin sisustaminen. Päivittämättömän version oppaasta saa halutessaan ladattua täältä (PDF, 149 kB).

Taloja Tukholman saaristosta

Täydellisen vastatuulen vallitessa ajelimme Tukholman purjehdusreissumme viimeisen etapin Vaxholmista Tukholmaan moottorilla purjehtimisen sijaan. Viihdytimmekin siksi itseämme bongailemalla ja kuvailemalla ruotsalaisia taloja ja kyliä. Vaikka ruotsalaiseen saaristolais-idylliin kuuluukin erottamattomasti pienet ja ei niin pienet punaiset puutalot, niin länsinaapureillamme on kyllä meitä huomattavasti enemmän rohkeutta rakentaa omanlaisiaan taloja. Rannalla näkyikin vaikka minkälaista rakennusta, aina linnamaisista kivitaloista, romanttisten maalaiskartanoiden ja persoonallisten puutalojen kautta ultramoderneihin lasikuutioihin asti. Hienoimpana omasta mielestämme yllä olevassa kuvassa esiintyvä, jo aivan lähellä Tukholmaa sijaitseva, musta moderni talo.

Lisää kuvia…