Erilainen päivänvalolamppu

Kirjoitimme reilu viikko sitten aurinkoenergialla toimivasta Bloom:in Daylight-valaisimesta. Valaisin vaikutti sen verran mielenkiintoiselta tuotteelta, että päätimme tilata sellaisen Matteria-shopista. Saimme valaisimen kotiin viidessä arkipäivässä. Laitoimme valaisimen heti seuraavaksi päiväksi keräämään auringonvaloa, mutta pettymys oli suuri kun lampusta ei irronnut pihahdustakaan. Latasimme toisen päivän ja illalla lamppu alkoikin toimimaan.

Lamppu on kiva tunnelman luoja ja valaisi parveketta mukavasti illan pimetessä, mutta ei siinä valossa lukemaan kuitenkaan pysty. Valaisin toimii varmasti paremmin ulkona terassilla, jossa valaisimen latauspaikkaa voi siirtää auringon mukaan. Parvekkeelle ei kuitenkaan paista aurinko suoraan kuin muutamia tunteja päivässä.

Purkitettua auringonvaloa

Parvekeasioita miettiessämme mieleeni muistui hauska aurinkokennolla toimiva pöytävalaisin, jonka olin nähnyt joskus aikoinaan Glorian Kodissa. Tietenkään en muistanut missä numerossa, mutta onneksi hetken Googlettamisen jälkeen valaisin löytyi. Kyseessä oli siis Rebecca Potgerin hollantilaiselle Bloom!:lle suunnittelema Daylight-valaisin.

Valaisimen pohjassa on aurinkokenno ja valaisimen akku ladataan kääntämällä valaisin ylösalaisin. Valaisimen väitetään valaisevan noin 40 tuntia kymmenen tunnin latauksella. Sitä tietoa emme onnistuneet löytämään saako valaisimen jotenkin kiinni. Lamppu näyttää sen verran hauskalta, että taidan tilata sen luomaan tunnelmaa parvekkeellemme täksi kesäksi. Kuvien perusteella vaikuttaa siltä, että sen saa kätevästi pakattua myös piknik-koriin hämärtyviä kesäöitä ajatellen.

Valaisinta myy ainakin Matteria.

Matterian sivuilta löytyi tieto, että Glorian Kodin nro oli 05/08. Tästä artikkelista löytyi lisäksi tieto, että valaisimeen syttyy valo, kun se käännetään oikeinpäin ja ilmeisesti sammuu kun valaisin on ylösalaisin.

Parvekesuunnitelma 1

Ensimmäinen ajatus parvekkeen osalta oli ylläolevaa kuvaa vastaava. Päätyyn tulisi laatikko, jota voisi käyttää sekä säilyttimenä, että istuimena. Kulmaan valoruukku, johon joku hieno kasvi. Kaiteen eteen vielä penkki tai hyllykkö.

Ei tämä kuitenkaan oikein toimi. Ensinnäkin kuvassa on penkin osalta mittakaava hieman pielessä, käytävästä tulisi todellisuudessa kapeampi. Jotain yhtenäistävää tuonne kaiteen puolellekin kuitenkin kaipaisi. Toisekseen kulmassa oleva ruukku on irrallisen oloinen. Ehkä se pitäisi kuitenkin rakentaa päädyn laatikon “sisälle” – etuosa jatkuisi seinästä seinään, mutta kansi kuitenkin vain kaksi kolmasosaa matkasta, jolloin nurkkaan jäisi kolo ruukulle. Tuota valkoista väriäkin pitää vielä harkita. Jatketaan suunnittelua, vinkkejä ja ideoita saa heitellä. :)

Kevät!

Ihana aurinkoinen ja lämmin aamu. Kevät on tullut! Pääsimme tänään ensi kertaa tänä keväänä syömään aamupalaa ulos parvekkeelle. Aurinko alkaa jo lämmittämään ihan kunnolla, ei tarvinnut laittaa päällysvaatteita päälle ja sai olla paljain jaloin. :)

Aamupalalla istuessamme aloimme taas suunnittelemaan parvekkeen rakentamista loppuun. Vaikka parvekkeemme onkin ehkä aavistuksen normaalia kerrostaloparveketta suurempi ei pitkulaisen tilan hyödyntäminen ole koskaan helppoa. Tällä hetkellä parvekkeellamme on vain viime syksynä hankitut tuolit ja kevät-talvella löytynyt pöytä. Tarvetta olisi pienelle lisäistuimelle / laskutasolle / säilytyslaatikolle. Lisäksi haluaisimme jotain kasvillisuutta isoon ruukkuun ja yrttejä pieneen kasvihuoneeseen kasvamaan. Suunniteltavaa ja rakentamista siis riittää. Kaupan hyllyltä tuskin valmiita vaihtoehtoja löydämme.

Ensimmäinen asia joka pitäisi kuitenkin päättää on se, että kummin päin parvekkeemme sisustamme. Pöytä ja tuolit ikkuna- vai kaidepuolelle parveketta? Lisäksi pitäisi päättää, että haluammeko vielä siirreltävän penkin sille toiselle parvekkeen sivulle sijoitettavaksi. Sormet oikein syyhyävät päästä aloittamaan nyt kun aurinko paistaa ja on lämmin. Mutta parempi suunnitella kuitenkin aluksi hyvin. :)

Kuvissa näkyvästä Ikean pikkupöydästä hankkiudumme eroon. Se on rikkikin, mutta on tähän asti toiminut väliaikaisena tasona yrttiruukuille. Katosta hilseilleet maalitkin pitäisi rapsuttaa pois ja maalata hieman kattoa. Paljon on siis kaikkea pientä tekemistä, mutta näin kauniilla ilmalla tekisi sellaista ihan mielellään.

Parvekejuttuja

Tänä viikonloppuna on aurinko paistanut siihen malliin, että kevät saattaisi tulla pian. Aurinkokin jo lämmittää, parvekkeen oveakin on voinut pitää auki. Hieno ilma saa myös miettimään parvekkeen sisustamista. Parveke on ollut meillä pitkään vajaakäytöllä, mutta nyt kun sinne on hommattu kalusteet niin tavoitteenamme on saada siitä kesään mennessä mukava oleskelupaikka.

Eilen kävimme kaupungilla pyörimässä ja mukaan tarttui Finlaysonin harmaat Kaari istuintyynyt. Myöhemmin parvekkeelle pitää nikkaroida vielä penkki tai pöytä yrteille. Suunnitelmissa on myös pieni kasvihuone. Lisäksi parvekkeelle olisi kiva saada jokin iso ruukku myös koristekasveille. Harmi, että parvekkeellamme ei ole sähköä. Itse haaveilen valoruukusta ja Mikko haluaisi säteilylämmittimen viileitä iltoja varten.