Blinit

Saimme viime jouluna lahjaksi näppärän valurautaisen blinipannun. Jostain syystä pannua ei ollut tullut tähän mennessä käytettyä, vaikka blineistä kovasti pidämmekin. Nyt itsenäisyyspäivänä tuli tämä epäkohta korjattua ja ensimmäiset blinit paistettua. Reseptiksi valikoitui yksi Maku-lehden sivuilta löytyvistä ohjeista. Ihan hyviä nämäkin olivat vaikka aivan nappivalinnaksi ei resepti osoittautunutkaan.

Blinit (6 kpl)

  • 2 dl maitoa
  • 12,5 g hiivaa
  • 2 dl tattarijauhoja
  • 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl kivennäisvettä

Lämmitä maito kulhossa kädenlämpöiseksi ja liota hiiva sen joukkoon. Lisää tattari- ja vehnäjauhot sekä sokeri maidon joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan käydä lämpimässä paikassa vähintään 4 tunnin ajan.

Lisää suola taikinaan. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset, lisää keltuaiset taikinaan. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele varovasti taikinan joukkoon. Lisää kivennäisvesi juuri ennen paistamista.

Kuumenna valurautainen blinipannu kuumaksi. Paista blinit voissa keskilämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Blinien kanssa voi tarjota mätiä, smetanaa ja punasipulisilppua (kuten me teimme) tai vaikka sienisalaattia. Parhaimman (rapeamman) paistotuloksen saa puolestaan käyttämällä kirkastettua voita. Itse paistoimme ihan tavallisessa voissa, epämääräisen ohjeen tulkitsemisessa ja sen aukkojen täyttämisessä oli jo ihan tarpeeksi puuhaa.

Kuten tuli jo mainittua, ei tämä resepti ollut ihan napakymppi. Blineistä tuli kyllä ihan hyviä mutta jokin puuttui, ehkä se oli se olut jota on normaalisti blinitaikinoihin laitettu kivennäisveden sijaan. Jos jollakin olisi vinkata “täydellisen” bliniohjeen suuntaan niin kelpaisi kyllä. ;)

Pinaatti-pähkinätahna ja savulohipasteijat

Kuten tulikin jo kirjoitettua on kesälomalla tullut tehtyä kovin vähän “kunnon ruokaa”, salaateilla ja kaikella pienellä naposteltavalla on tullut pidettyä itsensä kylläisenä. Näistä naposteltavista yksi esimerkki on tämä mainio savulohipasteija pinaatti-pähkinätaytteellä. Resepti tahnaan ja näihin pasteijoihin löytyi uusimmasta Glorian ruoka&viinistä (5/2010). Tanhaa kannattaa kokeilla myös ihan sellaisenaan, sukulaisuus pestoon on aika ilmeinen ja käyttökohteetkin voisivat olla aika samanlaisia.

Pinaatti-pähkinätahna (~2 dl)

  • 2 l tuoreita pinaatinlehtiä tai 150 g pakastepinaattia
  • 1/2 kuorittuja maapahkinöitä
  • 3 rkl seesaminsiemeniä
  • 1 dl raastettua gruyère-juustoa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 4 rkl sitruunamehua
  • 1/2 tl suolaa
  • mustapippuria
  • n. 1 dl rypsiöljyä

Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin käyttää tuoretta pinaattia, mutta koska sitä ei lähikaupasta löytynyt korvasimme sen pakastepinaatilla, joka mielestämme soveltuu tahnan tekemiseen aivan hyvin. Sulata pinaatit ja purista niistä ylimääräinen vesi pois. Kuori maapähkinät jos et löytänyt valmiiksi kuorittuja. Paahda pähkinöitä ja seesaminsiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla kunnes saavat hieman väriä pintaan. Raasta juusto ja kuori valkosipulinkynnet.

Mittaa kaikki ainekset rypsiöljyä lukuunottamatta tehosekoittimeen ja hienonna. Lisää koneen käydessä öljyä ohuena nauhana kunnes seos on tahnamaista. Maista ja mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Savulohipasteijoiden täytteen lisäksi pestomainen pinaatti-pähkinätahna soveltuu hyvin käytettäväksi vaikka salaateissa ja leivän päällä. On esimerkiksi paahdettujen leipien päällä aikamoista herkkua. :)

Savulohipasteijat (10 kpl)

  • 5 kpl (500 g) voitaikinalevyjä
  • 1 dl pinaatti-pähkinätahnaa
  • 150 g kylmäsavulohta
  • 2 dl mozzarellaraastetta
  • 1 kananmuna (ja ripaus suolaa)
  • seesaminsiemeniä

Sulata voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa ne kahteen osaan eli neliöiksi. Kaulitse palat jokaisesta reunastaan noin 1 cm suuremmiksi. Riko kananmuna kulhossa, lisää ripaus suolaa, joka vähentää venyvyyttä. Voitele taikanalevyjen reunat kananmunalla.

Valmista täyte. Pilko kylmäsavulohi pieniksi paloiksi, lisää kulhoon pähkinätahnan ja juuston kanssa. Sekoita.

Nostele 2-3 rkl täytettä kunkin taikinalevyn keskelle. Taita levyjen vastakkaiset kulmat yhteen, jolloin pasteijoista muodostuu kolmioita. Painele reunat tiiviisti yhteen. Nosta pasteijat leivinpaperin päälle uunipellille, voitele kananmunalla ja ripottele päälle hieman seesaminsiemeniä. Paista uunissa 225 asteessa 12-15 minuutin ajan.

Näistä tuli yllättävänkin herkullisia, vaikka valmistaminen vallitsevassa kuumuudessa ei ollutkaan ihan helppoa. Taikina suli supernopeasti ja muuttui aika vaikeaksi käsitellä, reunoja oli todella vaikea saada kiinni. Täytettä valui siis lähes jokaisesta pasteijasta pellille, eikä ulkonäöstä tullut kovin hienostunutta. Maku oli kuitenkin kohdallaan. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla, mutta ehkä vähän viileämmällä kelillä. :)

Pitaleivät paprikaisilla täytteillä

Tämä mainio reseptikolmikko löytyi selaillessani hiljattain uudistunutta Maku-lehden sivustoa. Sivun ulkoasu on muuttunut selkeämmäksi ja ruokiakin on taidettu kuvata uudelleen. Lisäksi reseptien hakuominaisuus on muuttunut monipuolisemmaksi. Ruokia voi selata muun muassa raaka-aineiden, sesonkien ja valmistusajan mukaan. Tämä on kätevää silloin kuin ei tiedä yhtään mitä ruokaa valmistaisi.

Itse olin alunperin katselemassa salaattireseptejä, mutta päädyinkin valmistamaan paprikapyöryköillä ja itämaisella salaatilla täytettyjä pitaleipiä romescu-kastikkeen kera.

Jatka resepteihin…

Mintulla maustetut parsapiiraat

Vaikka kirjoitimme parsakauden aloituksesta, emme ole kuitenkaan kovin montaa parsaruokaa tänä keväänä tehneet. Glorian ruoka ja viini 3/2010 lehden sesongin maku -juttusarja sai meidät inspiroitumaan jälleen parsaruoista. Ihanan ja kuohkean parsakeiton (resepti tulee myöhemmin blogiin) kaveriksi valmistimme näitä parsapiiraita.

Parsapiiraat (20 kappaletta)

  • 1 pkt voitaikinalevyjä (500 g / 5 kpl)
  • 20 vihreää parsaa
  • 2,5 dl raastettua pecorinoa tai parmesaania
  • 1 dl mascarponea
  • 3 rkl hienonnettua minttua
  • 1 limetin kuori raastettuna
  • 1 kananmuna voiteluun

Kun taikinalevyt ovat sulaneet, lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa taikinalevyistä pieniä piiraita noin 3 x 10 cm. Itse leikkasimme yhdestä levystä 4 piirasta, mutta siitä pystyy tekemään myös 5 pienempää. Tee taikinapaloihin reunukset leikkaamalla keskelle suorakaiteen mallinen viilto noin puolen sentin päähän taikinan reunoista. Varo leikkaamasta pohjaan asti. Nosta palat leivinpaperin päälle uuninpellille odottamaan.

Pese parsat ja leikkaa ne sopivan pituisiksi, niin että ne mahtuvat piiraan reunuksien sisäpuolelle. Siirrä parsat odottamaan piiraiden täyttöä. Sekoita raastettu juusto, mascarpone, hienonnettu minttu ja raastettu limetinkuori keskenään. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Suolaa kannattaa käyttää maltillisesti, sillä juustot ovat aika suolaisia.

Painele seos taikinapalojen keskelle reunuksien sisään ja nosta jokaisen piiraan päälle yksi parsa. Voitele piiraiden reunukset kananmunalla ja paista uunin keskitasossa 12-15 minuuttia, kunnes piiraat ovat kauniin ruskeita.

Ylijääneet parsanvarret voi käyttää pastaan, keittoon tai salaattiin. Parsapiiraista voi tehdä myös isompia, jolloin parsaa kuluu enemmän. Nämä piiraat olivat erittäin herkullisia, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Toimivat myös sellaisenaan naposteltavana. Ovat ehkä vähän epäterveellisiä, mutta näitä tullaan kyllä tekemään vielä monta kertaa. :)

Muchos Nachos Grande Plate

Piin päivän kunniaksi päätimme viettää meksikolaista iltamaa. Emme kuitenkaan halunneet tehdä perinteisiä tortilloja vaan päätimme kokeilla jotain muuta, jonka nimesimme juhlallisesti Muchos nachos grande plateksi.

Muchos Nachos (4 annosta)

  • 5 valkosipulin kynttä
  • 2 punasipulia
  • 2 punaista chliä
  • 1 punainen paprika
  • 1/2 keltainen paprika
  • 100 g siitakesieniä
  • 1 tlk ananaspaloja
  • 1 tlk tomaattimurkaa
  • 2 rlk tomaattipyrettä
  • suolaa
  • pippuria
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • ripaus kurkumaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • ripaus cayennepippuria
  • chilijauhetta tarvittaessa
  • 1 ps nacho-lastuja
  • jalapenoja
  • juustoraastetta
  • ranskankermaa
  • guacamolea

Pilko valkosipulit, punasipulit ja chili pieneksi hakkelukseksi. Kuutioi paprikat ja pilko sienet. Kuulota sipuleita ja chiliä pannulla öljyssä hetki ja lisää joukkoon paprikat. Paista kunnes paprikat alkavat pehmetä ja lisää sitten sienet. Kääntele seosta hetki ja lisää sitten mausteet. Lisää joukkoon tomaattipyree ja sekoita. Kaada lopuksi tomaattimurska ja anna hautua hetki. Kaada joukkoon ananaspalat. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja muita mausteita.

Nosta kasvisseos uunivuoan pohjalle. Laita joukkoon jalapenot ja asettele nacholastut pystyyn kastikkeen pinnalle. Ripottele päälle juustoraastetta. Gratinoi uunissa 200 asteessa 6-10 minuuttia. Tarjoa guacamolen ja ranskankerman kanssa. Itse käytimme valmista guacamolea, mutta parhaan lopputuloksen saa tekemällä sen itse.

Näistä tulikin yllättävän herkullisia ja sopivat hyvin viikonloppunaposteltavaksi. Olemme koittaneet hakea ruokakuviin vähän erilaista ilmettä liinojen ja muun rekvisiitan avulla, mutta tuon tämänkertaisen vohvelikankaan olisi kyllä voinut jättää kokeilematta. :D