Nyt on paljon tilaa mapeille ja papereille

Aika kauan siinä meni, mutta tänään vihdoin saimme työhuoneen kaapin valmiiksi. Kaapin päälle tuleva taso odotti vielä ponnahdussalpojen asentamista ennen kiinnitystään ja kun tänään haimme salvat Hokolalta Hakaniemestä niin pääsimme kiinnittämään myös tason paikoilleen.

Taso on tehty 19 mm paksusta MDF-levystä, jonka sahautimme määrämittoihin Bauhausissa. Hioimme ja maalasimme sen telalla useaan kertaan kunnes pinnasta tuli riittävän tasainen. Valitettavasti aivan ruiskumaalattujen ovien veroinen siitä ei tullut. Maalina käytimme Sadolinin hieman okraan taittavaan valkoiseen sävytettyä puolihimmeää kalustemaalia.

Nyt vaan ei puutu enää kuin innostus siirtää muualla “evakossa” olevat tavarat paikoilleen.

Kaappiprojekti etenee

Työhuoneemme kaappi on nyt ensimmäisessä välivaiheessaansa. Rungot on kiinnitetty seinään ja ovet asennettu paikoilleen. Aloitimme proppaamalla seinään vaakasuoraan alumiinisen kulmalistan. Lista toimii asennusapuna ja kuormatukena vain ylhäältä kinnitettäville kaapeille. Tämän jälkeen asensimme rungot yksi kerrallaan seinään ja toisiinsa kiinnittämällä. Viimeisenä asennettuun runkoon teimme kolon pistorasiaa varten. Viimeistelimme kolon muovilistojen avulla. Seinä oli kyllä käsittämättömän mutkainen pinnaltaan, kaappien suoraan saaminen oli melkoista askartelua.

Näyttää omaan silmään ihan hyvältä jo nyt. Iso osa projektia on kuitenkin vielä tekemättä. Teemme kaapin päälle vielä yhtenäisen levyn, joka peittää epätasaisuudet, raot ja runkojen asennusruuvit. Sivulevyjä vielä mietimme. Lisäksi pitäisi löytää jostain ponnahdussalvat oviin, Ikeasta niitä ei ainakaan tällä hetkellä saa.

Kaapin paikka

Työhuoneen kaapisto odottaa seinään kiinnitystä. Kaapit asennetaan leijuvina seinään, ilman jalkoja. Olimme suunnitelleet, että kaapiston alareuna tulisi juuri seinässä olevan pistorasian päälle, mutta aloimme epäröidä tuleeko kaappi silloin liian korkealle. Alareuna 25 cm lattiasta, vasemmanpuoleisin kaappi.

Hieman enemmän työtä aiheuttava vaihtoehto olisi jättää pistorasia kaapin sisään, se vaatisi ylimääräistä porailua ja säätöä. Mutta tulisiko kaapisto silloin liian matalalle. Alareuna noin 12 cm lattiasta, toinen kaappi vasemmalta.

Paras ratkaisu mielestämme olisi jotain tuolta väliltä, mutta se luonnollisesti olisi kaikkein hankalin ratkaisu asennusta ajatellen. Puolet pistorasiasta pitäisi jättää kaapin alle ja puolet siitä tulisi kaapin sisäään.

Kuva saattaa hieman vääristää. Korkeimmalla vaihtoehdolla kaapin yläreuna tulee noin 97 cm korkeuteen lattiasta ja toisessa vaihtoehdossa 84 cm korkeuteen.

Kuulisimme mielellämme mielipiteitä ja ehdotuksia asiasta. :)