Jonty’s Ducks – viiniä ja ankkoja

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema

Luomuviinit ovat nostaneet vahvasti päätään esille viime vuosien aikana. Alkon valikoimassakin niitä näkee jo mukavan runsaasti. Viineissä luomuhan tarkoittaa sitä, että viljely on tehty ilman keinotekoisia myrkkyjä tai lannoitteita. Kemikaaleja (kuten sulfiitteja) saa kuitenkin käyttää viininvalmistuksessa. Luomu auttaakin ehkä enemmän tuotantoalueen elinkelpoisuuden säilyttämisessä eikä suuremmin maistu itse viinissä. Toki viinin ja rypäleiden kärsimä kemikaalikuorma on paljon pienempi kuin teollisesti tuotetun viinin osalta, jonka voisi kuvitella vaikuttavan, jos nyt ei makuelämykseen niin viinin nauttimisen kokonaisvaikutukseen ihmisen keholle.

Meille tuli mahdollisuus tehdä pienimuotoista yhteistyötä Etelä-Afrikkalaisen Avondalen viinitilan luomu-viinejä Suomessa edustavan jakelijan kanssa ja mielellämmehän tähän viininystävinä lähdimme.

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema

Luonnonmukaisia ja biodynaamisia menetelmiä viiniensä tuottamisessa käyttävä Avondalen viinitila on vielä suhteellisen nuori tila (perustettu 1997), joka siirtyi luomutuotantoon vuonna 1999. Tila on perheyritys, jota pyörittää pariskunta Johnathan ja Ginny Grieve. Viinituotannossaan tila soveltaa itse kehittämäänsa BioLOGIC® -lähestymistapaa, jossa yhdistetään luomu- ja biodynaamisen viljelyn toimintatapoja uusimman tekniikan kanssa.

Meillä maistettavana olleen Avondalen Jonty’s Ducks -punaviinin nimen taustalle kätkeytyy yksi tilalla noudatettava hauska viljely-rituaali. Tilalla viiniköynnöksille hyvin haitallisten etanoiden torjunta on nimittäin hoidettu poikkeuksellisella vaikkakin hyvin perinteisellä tavalla. Viinitilalla kasvatetaan ankkoja, jotka kuljetetaan aina aika-ajoin herkuttelemaan etanoilla viiniköynnösten juurelle. Tällä saavutetaan vastaava hyöty kuin käyttämällä myrkyllisiä torjunta-aineita. Avondale on julkaissut myös hauskan videon, josta näkee kuinka homma toimii. :)

Ankkojen lisäksi tilalla on kuulemma myös pöllöjä ja ampiaisia hommissa. Rypäleiden viljelyn lisäksi myös viinit pyritään tekemään mahdollisimman luonnollisesti: viinin on annettu käydä luonnollisesti, siinä ei ole käytetty geenimuunneltuja raaka-aineita ja sulfiittejakin lisätään vain viinin säilymiselle välttämätön määrä.

Itse Avondale Jonty’s Ducks 2009 (Alkon numero 427737) viininä on sekoitus Syrahia (60 %) ja Cabernet Sauvignonia (40 %) ja sopii erinomaisesti kesän grilliherkkujen kanssa. Itse grillasimme tällä kertaa kasviksia ja naudan ulkofileepihvit. Ja kyllä maistui! Viini on hyvin tasapainoinen, tuoksussa on kypsää tummaa marjaa, hieman tammea ja aavistus nokea. Maultaan Jonty’s on rypäleidensä summa, marjaisa ja mausteinen sekä suhteellisen hapokas ja tanniininen, mutta tanniinit ovat hyvin tasapainossa eivätkä ole kovin pitkät. Kokonaisuutena viini on suhteellisen pehmeä ja jopa helppo, hapokkuuden tuodessa siihen luonnetta. Toimii erityisen hyvin ruokaviininä, mutta menee myös helposti seurusteluviininä, varsinkin jos sen kanssa tarjoaa pientä naposteltavaa.

Teimme myös pienen “sala-gallupin” Alkossa ja kysyimme mitä mieltä Alkon asiakaspalvelija oli Jonty’s Ducks viinistä. Hän kertoi, että viini on ehdottomasti Etelä-Afrikkalaisten viinien parhaimmistoa ja viini olikin saanut paljon kehuja heidän omassa tastingissaan.

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema

Viinipullosta löytyy myös QR koodi, jota oli aivan pakko testata. Tämän ideana on siis antaa kätevästi ja nopeasti lisää tietoa tuotteesta. Latasin puhelimeen ilmaisen QR reader ohjelmiston, skannasin QR koodin ja olin hetkessä Avondalen sivuilla. QR readerin voi myös ostaa 79 sentillä, jolloin pääsee eroon mainoksista. Pitää vielä testailla ilmaisversion kanssa, että tuleeko appsia käytettyä.

Avondale Jonty’s Ducks, © avaruusasemaAvondale Jonty’s Ducks, © avaruusasema

Kööpenhaminan ravintoloita

Vielä olisi yksi aihe jäljellä Kööpenhaminan talvilomareissultamme – kaupungin mainiot ravintolat. Olimme perillä viisi päivää ja neljä yötä, joten etukäteen ajattelimme, että neljään ravintolassa ehtisi illalliselle ja päivällä brunssille muutamaan. Lensimme aamukoneella Köpikseen ja heti ensimmäisenä päivänä oli suunnitelmissa suunnistaa Café Nordenin brunssille. Suunnitelmamme ei valitettavasti onnistunut, myöhästyimme vartin verran. Söimme paikassa kuitenkin erittäin hyvät ja ruokaisat smørret. Nautimme aamuisin hotellilla sen verran tukevan aamiaisen, että brunssit jäivät väliin muinakin päivinä.

* * *

Café Norden
Østergade 61
1100 København K
www.cafenorden.dk, Google Maps

Aivan keskellä Kööpenhaminan pääostosaluetta, Strøgetillä HAY Housen alakerrassa sijaitseva Café Norden oli ainakin meidän korviimme kantautunut nimenomaan hyvänä brunssi-paikkana. Paikka ei ollut täynnä pelkästään turisteja, joten sekin kertoo jotain laadusta. Itse söimme täällä erittäin hyvät ja runsaat leivät. Paikkaa voi kyllä suositella, vaikka jalkojen leputteluun shoppailun lomassa.

Café Norden, © avaruusasema

* * *

Illalliselle ehdimme tuon aiotun neljä kertaa. Ensimmäisenä iltanamme kuitenkin vain sushille hotellimme alakertaan, Sushitreat-nimiseen paikkaan. Sää oli nimittäin niin kurja, että emme viitsineet lähteä yhtään pidemmälle. Sushi oli ihan hyvää, mutta aavistuksen kallista. Muina iltoina suunnistimmekin sitten eri ravintoloihin, hieman eri puolille kaupunkia, kahtena iltana kolmesta kohti Kødbyenin ravintola-aluetta. Ravintoloista alla lisää, mutta se pitää heti alkuun sanoa, että pöydän saaminen ei ollut helppoa. Varsinkin hiemankin suositumpiin paikkoihin kannattaa varaus tehdä jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Melkeinpä kaikilla ravintoloilla on englanninkieliset nettivarauspalvelut, joten se onnistuu kyllä ilman paikallista apua. Monessa ravintolassa on kyllä myös baaripaikkoja ja joustavuutta suomalaisia ravintoloita enemmän. Pöydän tuntui saavan myös jos meni suhteellisen aikaisin paikan päälle kyselemään, ainakin kahdelle hengelle. Mutta nyt niihin ravintoloihin.

* * *

Mother
Høkerboderne 9-15
1712 København V
www.mother.dk, Google Maps

Mother on varsin maineikas gourmet-pizzapaikka Kødbyenin ravintola-alueella. Tänne oli aivan mahdoton saada pöytää vaikka yritimme varausta heti kaupunkiin saavuttuamme. Koko viikko oli jo täynnä, myös arki-illat. Kahdelle löytyi tilaa jonottamalla, mutta isommalle seurueelle kannattaa pöytä ehdottomasti varata hyvissä ajoin etukäteen.

Palvelu on rentoa, mutta hyvää. Ruokakin tuli nopeasti, vaikka paikka oli aivan ääriään myöten täynnä. Pizzat olivan hyviä ja selvästi tehty hyvistä raaka-aineista, mutta mitään järisyttävää ei kuitenkaan tullut koettua. Paljon mainostettu pohja oli maukasta ja täytteet hyviä, mutta niin on meillä kotonakin. :P

Tunnelmaa ehkä hieman latisti se, että ravintolassa oli todella kuuma. Varmasti niillä isoilla ja massiivisilla pizza-uuneilla osansa tässä. Kaikesta huolimatta käymisen arvoinen paikka, jos pitää vähän laadukkaammista pizzoista. Paikan antipastit näyttivät myös herkullisilta, vaikka itse menimmekin suoraan asiaan eli siihen pizzaan.

Mother, © avaruusasemaMother, © avaruusasemaMother, © avaruusasemaMother, © avaruusasema

* * *

Cock & Cows
Gammel Strand 44
1202 København V
www.cocksandcows.dk, Google Maps

Cocks & Cows on diner-henkinen burgerpaikka, jota ystävämme kovasti suosittelivat. Ja turhaan eivät suositelleet, valtavan kokoisen burgerit olivat herkullisia. Pihvit olivat maukkaita, kasvikset tuoreita ja kastikkeet herkullisia. Teimme vain sen virheen, että tilasimme lisukkeita molemmille. Nekin olivat valtavia, eikä kaikkea jaksanutkaan millään syödä. Ranskalaiset oli kuitenkin selvästi tehty perunasta pakasteen sijaan, ja coleslaw oli hyvin kotitekoisen oloinen.

Paikkaan ei hämmentävästi saanut varattua pöytää kuin vain juuri avaamisajaksi. Ravintola oli kuitenkin lähes tyhjillään koko ruokailumme ajan. Pöytäpaikkoja ei ole ihan mahdottoman paljon, joten varaus voi olla paikoillaan. Suosittelemme kyllä ravintolaa, mutta kannattaa mennä isolla nälällä. Muuten ei lautaset tyhjene. :)

Cocks & Cows, © avaruusasemaCocks & Cows, © avaruusasemaCocks & Cows, © avaruusasemaCocks & Cows – Cheese'n'Smoke, © avaruusasemaCocks & Cows – Miss Veggie, © avaruusasema

* * *

Kødbyens Fiskebar
Flæsketorvet 100
1711 København V
www.fiskebaren.dk, Google Maps

Fiskebarista kirjoitimme jo ihan oman juttunsa. Sieltä voi lukea ravintolasta tarkemmin. Oli kuitenkin ehdottomasti yksi parhaimmista ravintoloista missä olemme koskaan käyneet.

Kødbyens Fiskebar, © avaruusasema

* * *

Torvehallerne KBH
Frederiksborggade 21
1360 København K
www.torvehallernekbh.dk, Google Maps

Torvehallerne ei ole ravintola vaan “paremman luokan” kauppahalli, jossa myydään paikallisia herkkuja ja laadukkaita raaka-aineita. Syy miksi se on tässä jutussa on, että siellä on myös useita pieniä ruokapaikkoja, joista saa hakea erilaisia ruoka-annoksia mukaansa tai paikalla nautittavaksi. Pöytiä ei yleensä ole vaan ruokailu tapahtuu baarijakkaroilla tms.

Hallista löytyy jo aiemmassa jutussa mainitun Coffee Collectiven kahvilan lisäksi mm. Paté Patén pieni viinibaarityyppinen Petit Paté, josta saa viinin lisäksi pientä purtavaa, keittoja ja naposteluannoksia. Itse kävimme Gorm’s -nimisessä pizzapaikassa haukkaamassa pizzataskut lähtöpäivänämme ennen kentälle lähtöä. Salaatilla täytetyt pikkupizzat olivat varsin herkullisia. Pohja ei aivan yltänyt Motherin tasolle, mutta muuten ei hirveästi jälkeen jäänyt. Suosittelemme!

Torvehallerne KBH, © avaruusasemaPetit Paté, © avaruusasemaGorm's, © avaruusasemaGorm's - Pizzaklappe, © avaruusasema

* * *

Suunnitelmissa oli myös monta muuta ravintolaa, jotka nyt tällä kertaa jäivät käymättä. Paté Patén ja BioMion ohi kävelimme pariin kertaan, ne ja monta muuta löytää jo mainitulta useita erinomaisia ravintoloita sisällään pitävältä Kødbyenin alueelta. Raakaruokaa tarjoava 42 Raw olisi ollut ihan mielenkiintoinen kokemus, kuten myös LêLê Nhà Hàngin brunssi, tai ravintola ihan muutenkin. Näiden lisäksi Kööpenhaminasta löytyy paljon monia muitakin laadukkaita ravintoloita, mm. useita Michelin-tähdin arvostettua ravintolaa. Näistä voi lukea vaikka tästä paikallisen ylläpitämästä ravintolaoppaasta. Yhteenvetona Kööpenhamina on kyllä ruokaturistille ehdottoman mieluinen paikka käydä.

Kødbyens Fiskebar

Kødbyens Fiskebar, © avaruusasema

Piti oikeastaan kirjoittaa Kööpenhaminan ravintolatarjonnasta yhdessä jutussa, mutta en nyt sitten malttanut olla hehkuttamatta Fiskebaria ihan omassa jutussaan. Ja kyllähän se sen oikeastaan ansaitseekin.

Kødbyens Fiskebar on Michelin maininnankin (Bib Gourmand) saanut rento ja trendikäs kalaravintola Kööpenhaminan perinteisellä “lihanleikkaamo-alueella”, jonne on viime vuosien aikana noussut oikea laadukkaiden ravintoloiden keskittymä. Ruokalistalta löytyy lähinnä kalaruokia ja mereneläviä, tuoreita raaka-aineita, raa’assa ja kypsennetyssä muodossaan. Annoksissa luotetaan laadukkaisiin raaka-aineisiin ja yksinkertaisuuteen turhan kikkailun sijaan. Erikoisuutena on varsin kattava viinilista, joka sisältää vaikka mitä laajalla hintaskaalalla. Osa viineistä myydään laseittain, mutta suurin osa pulloittain. Hyvä viinilista ei ole enää niin suuri yllätys kun tietää, että toinen ravintolan omistajista Anders Selmer on Noman entinen sommelier.

Sisustukseltaan ravintola on hyvin teollisuusalue-ympäristöönsä sopiva, sopivasti rosoinen, mutta lopulta kuitenkin viihtyisä. Pöytäpaikkoja ei ole mitenkään valtavasti, mutta keskellä tilaa sijaistevan baaritiskin ympärille on fiksusti varattu runsaasti lisäpaikkoja. Peileillä seinistään päällystetyt sokkeloiset vessat ovat hauska yksityiskohta.

Kødbyens Fiskebar, © avaruusasemaKødbyens Fiskebar, © avaruusasemaKødbyens Fiskebar, © avaruusasema

Me kävimme Fiskebarissa viimeisenä iltanamme Kööpenhaminassa. Hieman jo reissussa rähjääntyneenä ja ilman pöytävarausta, mietimme että kannattaako parin kilometrin kävely ravintolaan, mutta onneksi kuitenkin lähdimme. Olimme ravintolassa kuuden jälkeen eli juuri keittiön aukeamisen aikoihin ja onnistuimme saamaan vielä pöydän kahdelle. Pöytävaraus kyseiseen ravintolaan on erittäin suositeltavaa, mutta se kannattaa tehdä jo ennen matkaa, itse aloimme selvittelemään varauksia vasta paikan päällä ja se olikin jo myöhäistä. Toki Fiskebarista löytyy myös noita jo mainittuja baaripaikkoja, joita ei voi ennakkoon varata ja joihin tarjoillaan ruoka ihan siinä kuin muuallekin ravintolaan.

Rento ja naureskeleva miestarjoilija ohjasi meidät pöytään, suoristi keikkuneen pöytämme ja jätti meidät hetkeksi pohtimaan tilaustamme. Olimme koko päivän kävelyn jälkeen jo hieman nälissämme ja päätimme tilata pääruoan lisäksi myös lämpimän alkuruoan. Otimme molemmat Fish & Chips‘in ja sen oheen lasilliset hedelmäistä Rieslingiä (2009 Riesling Feinherb) annosta tasapainottamaan. Paikalliseen talous-sanomalehteen käärityt alkuruoat olivat erittäin maukkaita, kala oli riittävästi suolattua, juuri sopivan kypsää ja todella rapean maukkaan kuoren sisällä. Ohessa tarjotut ranskalaiset olivat päältä rapeita ja sisältä meheviä ja remoulade oikein maittavaa. Viinikin osui erittäin hyvin kohdalleen. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut mielenkiintoisempaa syödä raaka alkuruoka, vaikka valintamme ei ollutkaan millään tavalla huono tai pettymys.

Fiskebar - Fish & Chips, © avaruusasema

Pääruoaksi itse tilasin merilevävoissa pannulla paahdettua kummeliturskaa ja Arietta voi-emulsiossa keitettyä seitä persiljapölyn kera. Mielikuvituksellisten kasvislisäkkeiden kanssa tarjottu kala oli mielettömän hyvää. Molemmissa annoksissa oli kaikki kohdallaan – maku, rakenne, tuoksu ja kokonaisuus. Itse nautin pääruoankin kanssa samaa Rieslingiä, joka ei tämän annoksen kanssa ollut aivan täydellinen valinta vaikka ihan hyvin sopikin yhteen. Arietta tilasi lasillisen Chardonnayta (2006 Chardonnay ‘Fiskebaren‘), joka kuivempana ja raikkaampana toimi pääruoan kanssa paremmin.

Fiskebar, © avaruusasemaFiskebar - Hake, © avaruusasema

Ruokailun päätteeksi tilasin “Karkkeja kahvin kanssa” ja Arietta Mutzo Apples -nimisen annoksen sekä cappuccinot. Jälkiruokiakaan ei Fiskebarissa kannata turhaan kainostella, petit fours oli erittäin hyviä ja omena-annos oli varsin mielikuvituksellinen, omenaa varsin monessa muodossa ja erilaisin suutuntumin. Herkullista. Jos pieni miinus pitää väkisin jostain antaa niin cappuccinot olivat aika tavanomaiset, eivät mitään kotimaista automaattikura-tasoa, mutta aika peruskahvit.

Fiskebar - Sweets for the coffee, © avaruusasemaFiskebar - Mutzo Apples, © avaruusasema

Tämä on ravintola, jossa kannattaa ehdottomasti käydä kun Kööpenhaminassa käy. Ruoka on erittäin hyvää, viineissä on valikoimaa ja paikassa vallitsee mukava ilmapiiri. Pöytä kannattaa tosiaan varata, varsinkin isommille kuin kahden hengen seurueille, mutta toisaalta baarissa näytti riittävän tilaa. Hintatasokaan ei ollut ihan kohtuuton, itse selvisimme kahden hengen kolmen ruokalajin (ja muutaman viinilasillisen) illallisesta noin 1000 tanskan kruunun loppusummalla (~ 135 euroa). Ei ollenkaan paha hinta niinkin laadukkaasta ruoasta.

Kødbyens Fiskebar
Flæsketorvet 100
1711 København V
Google Maps

Terveisiä Kööpenhaminasta!

Kööpenhamina, © avaruusasema

Palattiin eilen illalla talvilomamatkaltamme jo niin kovin keväisestä Kööpenhaminasta. Kyllä masensi saapua takaisin tänne lumen keskelle, kun sai viikon ajan nauttia keväisistä yli 10 asteen lämpötiloista.

Kööpenhamina on oikein mukava kaupunki, jossa olisi riittänyt tekemistä pidemmäksikin aikaa, itse olimme perillä neljän kokonaisen päivän ajan. Aika monta sisustusliikettä, ravintolaa ja kahvilaa ehdimme tässä ajassa kiertämään sekä harrastamaan vähän nähtävyyksien katselua ja “maakuntamatkailuakin”. Tuli käveltyä todella paljon, omat jalat ovat heti pyörän jälkeen paras tapa liikkua kohtuullisen kompaktissa kaupungissa.

Matkasta ja sen antimista tarkemmin lisää vähän myöhemmin, tyydytään nyt vaan pariin kuvakollaasiin matkan varrelta.

Kööpenhamina, © avaruusasemaKööpenhamina, © avaruusasema

Tuorepastaa vai kuivapastaa?

Pastella luomu tuorepastaa, © avaruusasema

Pastellan valikoimiin on juuri tullut uusi Luomu Fettucine Naturale Tuorepasta ja saimme testattavaksi paketillisen. Ensimmäisenä valmiista tuorepastasta tulee mieleen helppous ja ennen kaikkea nopeus. Pasta on valmista alle 2 minuutissa, kunhan vaan veden muistaa laittaa kiehumaan viimeistään silloin kun alkaa valmistella kastiketta pastalle. Verrattuna itse tehtyyn tuorepastaan, niin aikaa säästyy rutkasti. Mutta toki itse tehty on aina itse tehty ja käytetty aika ei ole siinä pääasia.

Olemme lähdössä talvilomareissulle, joten päätimme valmistaa varsinaisen kaappien tyhjennys pastan. Kaapeista löytyi sipuli, pala purjoa, kuivattuja suppilovahveroita, vajaa rasiallinen kirsikkatomaatteja sekä kerma, jonka olimme ostaneet laskiaispullia varten, mutta kukaan ei koskaan leiponut niitä pullia. Loppujen lopuksi kastikkeesta tuli herkullisempi kuin osasimme odottaakaan.

Täytyy myöntää, että emme ole käyttäneet pitkään aikaan tuorenauhapastaa. Pastan pitää ehdottomasti olla al dente ja muistikuvissamme valmis tuorepasta menee helposti yli. Tämä kokeilu kyllä kumosi nämä harhaluulomme. Pastasta tuli meinaan hyvin lähelle täydellistä, vaikka lopuksi hieman sähläsimme kuvausjärjestelyiden kanssa ja pasta sai hetken seistä lautasilla. Keitimme pastaa varmuuden vuoksi hieman alle ohjeessa sanonut 2 minuuttia, sillä pastahan jatkaa kypsymistään vielä kun sen ottaa pois vedestä.

Pastella luomu tuorepastaa, © avaruusasemaPastella luomu tuorepastaa, © avaruusasemaPastella luomu tuorepastaa, © avaruusasema

Plussat: Helppo ja nopea valmistaa, luomua, hyvä rakenne, ei lisäaineita, täyteläinen maku, paketin koko täydellinen kahdelle ruokailijalle. Tuorepastan ehdoton etu on myös se, että pitkä nauhapasta pysyy myös pitkänä nauhapastana. Kuivapastat menevät aina pakkauksessaan palasiksi.

Miinukset: Aavistuksen kallimpaa kuin kuivapasta, säilyy vähemmän aikaa kuin kuivapasta, keittoajan kanssa saa olla hieman tarkempi.

Tuorepasta on rakenteeltaan huokoisempaa kuin kuivapasta ja se imee varsinkin kermaisista kastikkeista maut itseensä. Se sopii erityisesti siis täyteläisten kastikkeiden kanssa. Kuivapasta puolestaan toimii paremmin laihojen, öljyisten ja tomaattipohjaisten kastikkeiden kanssa. Nämä ovat tietenkin makuasioita ja riippuvat siitä millainen kastike on kyseessä.

Tuorepastalla ja kuivapasta on omat aikansa ja paikkansa. Varsinkin arkiruokana nopea valmistuorepasta on mainiota. Tätä Pastella luomu fettucine tuorepastaa tulemme varmasti tekemään uudestaankin. Oli meinaan sen verran maukasta ja nopeaa valmistaa. Arkena harvoin jaksaa valmistaa monta tuntia vieviä ruokia.

Käytättekö paljon tuorepastaa? Ja millaisten kastikkeiden kanssa?

Pastella luomu tuorepastaa, © avaruusasema