Resepti: Halloumisalaatti

Valmistus: 15 minuuttia
2 annosta (pääruokana)

  • 1 punasipuli tai pieni purjosipuli
  • muutamaa eri salaattia
  • 1 ruukku tuoretta oreganoa
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • 1/2 kurkku
  • 1 dl kalamata-oliiveja
  • 250 g halloumia
  • mustapippuria
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl vettä
  • 1 rkl balsamicoa
  • 1/4 tl suolaa
  • mustapippuria

Kuori, halkaise ja viipaloi punasipuli puolikkaiksi renkaiksi. Huuhtele ja valuta salaatit, voit käyttää esim lollo rossoa, tammenlehvää tai roomansalaattia. Revi ne isohkoiksi paloiksi lautasille siten, että koko lautanen peittyy. Säästä muutama oksa oreganoa koristeeksi ja revi loput salaatin joukkoon lautasille. Huuhtele ja puolita kirsikkatomaatit sekä kuutioi kurkku. Levitä salaattipedille. Levitä sipuliviipaleet myös annoksien päälle. Poimi oliviit liemestä salaattiin.

Leikkaa halloumista noin sentin paksuisia viipaleita. Kuivaa ne talouspaperilla ja paista kuivalla pannulla keskilämmöllä molemmin puolin, kunnes ovat saaneet kauniin ruskean värin. Nosta juustoviipaleet salaattiannoksille ja rouhi päälle hieman mustapippuria. Sekoita kastike eli oliiviöljy, vesi, balsamico, suola ja mustapippuri ja lusikoi annosten päälle. Tarjoa tuoreen rapean leivän kera.

Resepti: Pastasalaatti savulohen ja marinoitujen herkkusienien kera

Valmistus: 15 + 30 minuuttia
4 annosta

  • 3-4 kpl valkosipulin kynttä
  • 0,75 dl oliiviöljyä
  • 1 tl hunajaa
  • 0,5 rkl viinietikkaa
  • 0,5 tl timjamia
  • 1 tl rosépippuria
  • 200 g herkkusieniä paloina
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • 1 kpl keltainen paprika
  • 3 kpl kevätsipuli
  • 100 g kirsikkatomaatteja
  • 125 g mozzarellaa
  • 150 g kylmäsavustettua lohta
  • 3 rkl tuoretta basilikaa
  • 200 g pastaa (esim. penne, fusilli)

Valmista aluksi marinadi herkkusienille. Kaada kulhoon oliiviöljy, sekoita sekaan hienonnettu valkosipuli, hunaja, viinietikka, timjami sekä murskatut rosépippurit. Sekoita hyvin. Lisää sitten joukkoon myös paloitellut herkkusienet. Anna sienten maustua jääkaapissa noin puoli tuntia.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti suolatussa vedessä al dente. Pastan kiehuttua huuhtele se runsaalla kylmällä vedellä ja aseta hetkeksi sivuun kuivumaan. Revi huuhdellut salaatit kulhoon, lisää halkaistut kirsikkatomaatit ja paloiteltu paprika. Lisää myös kevätsipuli (voit käyttää myös purjoa), lohi suikaleina, mozzarella paloina sekä revitty basilika. Yhdistä lopuksi sienet ja pasta salaattiin. Koristele muutamalla basilikan lehdellä. Tarjoa kermaviiliin tai ruokajogurttiin tehdyn yrttikastikkeen kera.

Jos teet salaatin valmiiksi hyvissä ajoin ennen tarjoamista kannattaa kala, sienet ja mozzarella jättää erilleen ja lisätä salaattiin vasta tarjoamisvaiheessa.

Resepti: Tomaatti-mozzarella salaatti

Valmistus: 15 minuuttia
2 annosta

SALAATTI:

  • 4 tomaattia
  • 275 g puhvelimozzarellaa
  • tuoretta basilikaa koristeluun

YRTTIKASTIKE:

  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 tl valkoviinietikkaa
  • 1 ruukku basilikaa
  • mustapippuria
  • (maldon) suolaa

Valmistetaan kastike aluksi, jotta se ehtii hetken mehustua muuta salaattia valmistellessa. Sekoita öljy, valkoviinietikka, hienonnettu basilika (jätä ruukusta muutama lehti salaatin koristeluun), sekä mustapippuria ja suolaa oman maun mukaan. Sekoita hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun kokoat salaatin.

Viipaloi tomaatit (voit jättää päädyt pois esteettisistä syistä) sekä mozzarella. Asettele juusto- ja tomaattiviipaleet vuorotellen lautasille, laita loput basilikanlehdet sopivan tasaisesti väleihin. Kaada yrttikastike salaatin päälle. Rouhi vielä hieman mustapippuria ja suolaa salaatin päälle. Suolana toimii erityisen hyvin maldon/sormisuola.

Teimme tätä iltapalaksi, joten annoskoko oli hieman alkupala-kokoa suurempi. Helppoa, nopeaa ja hyvää, varsinkin kun annoksen ohessa oli tuoretta leipää.

Resepti: Katkarapu-aurajuusto Caesar-salaatti

Valmistus: n. 20 minuuttia
4 annosta

SALAATTI:

  • iso Roomansalaattikerä / jäävuorisalaattikerä
  • 170 g kuorittuja katkarapuja
  • n. 100 g Aura-juustoa
  • n. 1 dl Parmesan-juustoa lastuina
  • n. 3 dl krutonkeja

KASTIKE:

  • yhden kananmunan keltuainen
  • 1 dl extra virgin oliiviöljyä
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 1 kpl murskattu valkosipulin kynsi
  • yhden sitruunan mehu
  • Worchestershire-kastiketta
  • mustapippuria myllystä

Caesar-salaatista on lukemattomia versioita, yleisin on luultavasti kana-caesar. Meidän suosikiksi on puolestaan muodostunut katkarapu ja Aura-juusto caesar, siis erikseen. Tällä kertaa vaivasi päättämättömyys joten nämä yhdistettiin samaan salaattiin. Krutongit olivat mallia valmis, mutta niiden valmistaminen vaikka pastanjauhannasta löytyvän ohjeen mukaan ei vaikuta vaikealta joten ehkä seuraavalla kerralla kokeilemme myös niiden valmistamista. Sitten itse ohjeeseen…

Huuhdo ja kuivaa salaatinlehdet ja poista lehtiruodon paksuin osa. Revi salaatti pienehköiksi paloiksi salaattikulhon pohjalle. Salaatiksi kelpaa melkein mikä tahansa vihreä salaatti, me käytimme jävuorisalaattia ja hiukan lollo rossoa väriä antamassa. Lisää salaattien joukkoon valutetut katkaravut ja murskaa sekaan aurajuustoa.

Riko kananmuna ja erottele keltuainen kulhoon. Valmista majoneesi eli vatkaa öliiviöljy ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Voit myös käyttää n. 1 dl valmista majoneesia näiden tilalla. Tämän jälkeen mausta majoneesi Worchestershire-kastikkeella, hienoksi murskatulla valkosipulilla ja sinapilla. Purista sitruunasta mehu ja ohenna kastike mehulla.

Kaada kastike salaatin päälle, sekoita varovaisesti, mutta hyvin. Rouhi mustapippuria päälle. Lisää lopuksi parmesan-lastut ja krutongit salaatin sekaan. Tarjoa heti.

Resepti: Pestoinen pastasalaatti

Tämä salaatti on suuri kestosuosikkimme, jolla voi helposti korvata ihan kokonaisen aterian. Toimii erityisesti iltapalana, mutta on tätä tehty myös piknik-evääksi.

Pestoinen pastasalaatti (6 annosta)

  • 250 g pastaa (fusilli tricolore)
  • 1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja
  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • 125 g cashew-pähkinöitä
  • 1 prk (190 g) vihreää pestoa
  • 250 g mozzarellaa
  • 1 punainen paprika
  • 1 ruukku jääsalaattia
  • mustapippuria myllystä
  • 1 mieto sipuli / salaattisipuli
  • aurinkokuivattuja tomaatteja

Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al dente. Pastan kiehuessa voit valmistella muut salaatin aineet. Revi jääsalaatti salaattikulhon pohjalle, puolita kirsikkatomaatit ja pilko paprika salaatin päälle. Kuutioi mozzarella ja sekoita varovasti nostellen muihin aineksiin. Hienonna sipuli ja lisää joukkoon myös tässä vaiheessa, jos laitat sitä salaattiin. Pilko aurinkokuivatut tomaatit pienemmiksi paloiksi. Paahda cashew’t kevyesti uunissa grillivastuksen alla.

Kun pasta on kiehunut, kaada vesi pois ja huuhtele pastat kattilassa muutamaan kertaan kylmällä vedellä, jotta pastat jäähtyvät. Sekoita pesto pastan kanssa kattilassa ja sekoita sen jälkeen salaattikulhoon muiden ainesten joukkoon. Lisää vielä salaattiin basilika kokonaisina lehtinä (jätä muutama lehti koristeluun) sekä cashew-pähkinät. Sekoita varovaisesti ja koristele basilikan-lehdillä. Rouhi salaattiannoksen päälle vielä mustapippuria.

Tämän salaatin voi käytännössä koostaa ihan mistä tahansa aineksista. Olennaisinta on pasta, pesto ja mielestämme myös tomaatti sekä jokin (mieto) juusto. Muuten voi oikeastaan käyttää omaa mielikuvitustaan. Sipuli hyökkää helposti hieman päälle, joten sen käytössä kannattaa käyttää harkintaa, kevätsipuli tai purjo toimii myös aivan yhtä hyvin. Salaatin kanssa sopii tarjottavaksi tuore vaalea leipä.