
Viimeaikoina on tullut pihisteltyä. Aluksi säästimme autoon, vuodenvaihteeseen kerääntyy aina isoja laskuja ja koska tähän päälle on vielä tullut muutama yllättävä meno, ei kotiin ole juuri voinut investoida. Ostoslista on siis venähtänyt pitkäksi. Ja sillä ostoslistalla on paljon valkoista.
1. Inno Wall Case lehtiteline. Tämä tai oikeastaan useampi näitä Mikko Laakkosen muotoilemia seinään kiinnitettäviä lehtitelineitä on pyörinyt hankintalistalla heti siitä asti kuin prototyyppi tuli jossain yhteydessä nähtyä. Lehtiä meillä on paljon ja niitä tulee koko ajan lisää, joten säilytystilaa ei koskaan ole liikaa. Eteisen harmaalle ja tyhjälle seinälle näitä sopisi 2-3 kappaletta.
2. Stelton Press Coffee Maker pressopannu. Kahvikoneemme odottaa edelleen korjausta, korjaajaa kun ei ole suomesta löytynyt. Vaikka asian suhteen onkin jo vähän tunnelin päässä näkyvissä valoa, ei aina kuitenkaan jaksaisi tehdä kahvia niin suuritöisesti, eikä se isolle porukalle edes ole mahdollista. Tätä tarkoitusta varten meillä on pari mokkapannua, mutta ne eivät sovellu kaikille kahveille, koska tuppaavat “polttamaan” vaaleammat paahdot ja herkemmät kahvilajikkeet. Pressopannu on siis ollut haussa tähän tarkoitukseen. Steltonilta löytyi tämä hieno ehdokas, joka meni välittömästi hankintalistalle.
3. Stelton Pure White veitsimagneetti. Emme ole koskaan hirveästi tykänneet veitsi-magneeteista. Vaikka veitset olisi kiva saada käytön kannalta paremmin esille, ei kaikenlaisten telineiden joukosta ole oikein löytynyt mitään silmää miellyttävää. Mutta nyt löytyi, Steltonin uusi valkoinen veitsimagneetti on mitoiltaan ja ulkonäöltään kuin juuri meille tehty, ainakin kuvissa.
4. Design House Stockholm Arrow vaatekoukku. Henkarinaulakko eteisestä löytyy, mutta koukkuja satunnaiseen käyttöön tarvittaisiin. Tähän tarkoitukseen ihanteellisin yksilö olisi tietenkin tämä Gustav Hallénin taittuva nuoli.
5. Design House Stockholm Step keittiötikkaat. Viikottain tulee tarvetta tikkaille, milloin pitää saada jotain vaatehuoneesta, milloin kirjahyllyn ylähyllyiltä ja milloin tarvitsee jatkojalkoja valokuvaamisessa. Silti edelleen keplottelemme remonttiin hankittujen maalin ja sementtiroisekeiden peittämien alumiinitikkaiden kanssa. Nämä Step-tikkaat on myös valittu jo kauan aikaa sitten, mutta ei vaan ole tullut hankittua.
6. B & W PV1 White subwoofer. Nykyinen olohuoneen nurkassa nököttävä musta laatikko on pitkään kaivannut korvaajaa. Jotain siroa ja valkoista. Unelmissa olisi tämä B & W upea PV1, mutta taitaa kyllä jäädä hankkimatta korkean hintansa takia. Olisi se kyllä hieno ja äänentoistokin paranisi.
Paljon muutakin tietenkin olisi ja näiden mainittujenkin joukossa varmasti sellaisia joita ei ainakaan heti hankita. Pitää kuitenkin olla tavoitteita. :)