Mikko sai ystäviltään hienon syntymäpäivälahjan, lahjakortin Viini-lehden viinikouluun. Nyt syksyllä koulu alkoi ja ilmoittauduimme ensimmäiselle kurssille, jonka aiheena oli tutustua punaviiniin teoriassa ja käytännössä sekä opetella viinin maistamisen perusteet.
Viinikoulu järjestettiin Korjaamon Vaunusalissa ja osallistujia oli noin 120! Se oli kuulemma kaikkien aikojen ennätys. Saliin oli katettu 8 pitkää pöytää täyteen laseja, kuusi lasia jokaiselle. Olimme paikalla ajoissa ja saimme paikat aivan eturivistä.
Ensimmäisen viinikoulun veti viinikouluttaja Mika Vanne Winesense:stä ja lopuksi ruokavinkkejä viinien kanssa antoi Viini-lehden Antti Rinta-Huumo.
Kurssi alkoi maistettaviin viineihin tutustumisella. Kaikki kuusi viiniä maistettiin vasemmalta oikealle. Maistaminen ei ollut mikään nopea suoritus. Ensin tarkasteltiin viinin väriä, seuraavaksi tuoksua ja kolmanneksi vasta makua. Viinien nimet, alkuperämaat ja hinnat paljastettiin vasta aivan kurssin lopuksi, jotta ne eivät pääse vaikuttamaan mielipiteisiin.
Teoriaosuudessa keskityttiin punaviinien eri tyyleihin ja minkälaisia ominaisuuksia niihin liittyy ja mitkä ovat tyypillisimmät rypäleet ja alueet esimerkiksi runsaille ja täyteläisille sekä kevyehköille ja hedelmäisille viineille. Lisäksi perehdyttiin viinin vuodenkiertoon pensaiden leikkaamisesta pullotukseen ja pullokypsytykseen. Saimme paljon hyvää ja uutta tietoa. Monet olivat selvästi valmistautuneet ja miettineet hyviä kysymyksiä etukäteen. Itse emme olleet ymmärtäneet miettiä mitään, kun emme oikein tienneet minne olemme menossa.
Lopuksi viinit maistettiin uudestaan ja tarkasteltiin, miten niiden ominaisuudet ovat kehittyneet hapettuessa. Tämä oli mielenkiintoista sillä, vaikka tietää miten hapettuminen vaikuttaa viiniin, niin harvemmin tulee ajatuksen kanssa sitä tarkasteltua. Osa viineistä muuttaa luonteensa täysin dekantoinnissa.
Maisteltavina olivat seuraavat viinit:
1. Fiulot Barbera d’Asti 2007, Piemonte, Italia
2. Château Bonnet Resérve 2005, Bordeaux, Ranska
3. Prado Rey 2007, Rioja, Espanja
4. Montana Marlborough Reserve Pinot Noir 2006, Marlborough, Uusi-Seelanti
5. Espíritu de Chile Shiraz Cabernet 2008, Central Valley, Chile
6. Penfolds Koonunga Hill 2007, Etelä-Australia
Näistä entuudestaan tuttu oli Koonunga Hill, sitä löytyy kotoa lähes aina pullo tai pari. Tasapainoinen, voimakas ja mausteinen viini, mutta yllätyksetön. Fiulot Barbera – kevyehkö ja hapokas viini. Château Bonnet – kypsän tanniininen, pyöreä. Prado Rey – kevyen tamminen ja vähähappoinen. Montana Marlborough – hedelmäinen ja hapokas, hyötyi dekantoinnista. Espíritu de Chile – mukavan tanniininen ja herukkainen, parani huomattavasti hapettuessa.
Vanhan mantereen viinit selvästi sopivat enemmän ruokaviineiksi, kun taas uuden maailman viinit seurusteluun. Kaikkia ei varmaan itse tulisi ostettua, vaikka jokaisella on varmasti paikkansa esimerkiksi ruoan kanssa. Meitä molempia eniten miellytti vanha tuttu Koonunga Hill sekä hedelmäinen ja moniulotteinen Montana Pinot Noir. Pinot Noir yleensä vaatii kyllä vielä hieman harjoittelua.







