Mietteitä matoista, osa 1


Kotoamme ei löydy tällä hetkellä ainuttakaan mattoa. Osasyy on musta lautalattia, jota on synti peittää, toinen syy se että Ikean roskiin lentäneen valkoisen paimentolaismaton (tunnetaan ystäväpiirin ja valkoisen nöyhdän tukkiman imurimme keskuudessa myös nimellä “matto helvetistä”) traumatisoimana ei ole tehnyt mieli hankkia tilalle seuraajaa. Vanhan kivitalon lattia on suurimman osan vuodesta jotain viileän ja jäisen väliltä, joten toivoisin kaikesta huolimatta olohuoneeseen jotain joka lämmittäisi sekä varpaita että mieltä. Budjetti ei riitä Vivienne Westwoodin lippumattoon eikä kauniisti haalistuneita orientaalimattoja ole kävellyt vastaan kirppisreissuillani, joten käänsin surffausretken varrella katseen tanskalaisen Hayn mattovalikoimaan.

Jos nyt järkeillään, harmaa perusmatto ajaisi asian eikä hallitsisi liikaa olohuoneen sisustusta, jonka elementit riitelevät keskenään jo ihan tarpeeksi. Arvaan, että perheen koirat äänestävät nukkamattoa, siinä olisi takuulla pehmeä pyöriä selällään odottamassa rapsutusta.

Sileämpi villamatto miellyttäisi koirien palvelusväkeä enemmän, vaikka nukkaisessa onkin elävä pinta. Sävykin on kohdallaan, kaunis keskiharmaa nousisi tarpeeksi esiin mustasta lattiasta muttei näyttäisi kokonaisuuden keskellä silmiinpistävän vaalealta.

Mutta järjen ääni vaimenee taas kummasti, kun värikkäät vintagematot valtaavat verkkokalvot. Sieluni ilmeisesti kaipaa värejä ja minkä minä olen sanomaan sille vastaan – onhan meillä sitä mustaa ja harmaata jo riittämiin. Sivusto tietää kertoa, että matot ovat “käsinpoimittuja Marokosta”, tarkoittaako tämä että ne ovat tosiaan uniikkeja vintagemattoja vai sitä, että ne on kudottu vintagemateriaaleista? Miten vaan, HALUAN NUO KAIKKI. Etenkin tuon ruudullisen, ja raidallisen sen vieressä.

Taitaa olla niin, että eletyn näköiset yksilöt kiehtovat eniten matto-osastollakin. Millaisista matoista ruudun sillä puolen diggaillaan?

Kuvat Hay

Sunnuntain värit


Pionikausi on korkattu! Sunnuntaiaamun pehmeä valkoinen ripauksella vihreää ja oranssia, se on hyvä tapa herätä uuteen päivään. Metalliruukusta pilkottaa lähes syöty ruohosipuli, kuvan reunasta lähes juotu kuohuviinipullo.


Riihimäen vanha lasipurkki lahja ystävältä, Menun valkoinen suolasirotin ja Marimekon lautaset saatu Finnish Design
Shopista, viinilasit Iittala, pöytä ja metallipurkki kirppislöytöjä, Pantone-mukit Pinosta, rakkaat Porista.

Lisää kuvia löytyy tällä kertaa Paras aika vuodesta -blogin puolelta.

Esittelyssä olohuone


Kotinurkistamme on toivottu yleiskuvia, joten saamanne pitää. Tiskivuoret on pesty, ei hätää. Muutenkin olemme tänä keväänä pääasiallisesti noudattaneet sääntöä “siivous on paras sisustusvinkki”. Kodin varalle on toki kaikenlaisia suunnitelmia, mutta harva niistä on ennättänyt vielä toteutuksen tasolle. Hiljaa hyvä tulee. Eikä sisustuksesta kuitenkaan koskaan tule varsinaisesti valmista.

Parasta muistuttaa heti alkuun meikän sisustusfilosofiasta tai pikemminkin sen puutteesta: olemme yhdistelleet rennolla kädellä tyylilajiin tuijottamatta oikeastaan kaiken mistä pidämme ja luottaneet siihen, että kokonaisuus toimii – tai ainakin näyttää meiltä. Siinä ainakin on onnistuttu. Jotain meistä kertonee sekin, että esineillä ja huonekaluilla on tapana ajelehtia paikasta toiseen tarpeen ja fiiliksen mukaan: tänään jakkara asuu keittiössä, huomenna ehkä eteisessä. Koti ja sen tavarat ovat asukkaitaan varten. Tykkään kuluneista pinnoista, esineistä joilla on historiaa ja huonekaluista, jotka kestävät ikuisesti. Uskon myös, että oikeat esineet osuvat vastaan, kun jaksaa vaan odottaa. Näistäpä syistä iso osa kamoistamme on kerätty kirppareilta, saatu ystäviltä tai löytänyt muulla tavoin puolivahingossa tiensä luoksemme.

Mutta aloitetaanpa olohuoneesta!

Sohva on kodin sydän, sanoo laiskamato. Mäyräkoirat ovat samaa mieltä, ja sen huomaa: huonekaluliikkeen loppuunmyynnistä pari vuotta sitten hankittu tummanharmaa divaanisohva on nähnyt parhaat päivänsä ennen aikojaan. En tarkoittanut ihan tätä, kun sanoin että pidän asutun näköisistä kodeista ja käytetyn näköisistä esineistä. Uusi sohva on suunnitteilla ja hankitaan heti kun oikea osuu vastaan. Palaan epäilemättä vielä aiheeseen.

Minus Tion lehtitelineet on hankittu aikoinaan Finnish Design Shopista avuksi lehtisekamelskaan, ajan mittaan niihin on kertynyt vähän muutakin. Myönnän, korjasin maksamattomat laskut pois ennen kuvan ottamista.

Kodissa ei ole verhoja muualla kuin makuualkovissa. Näillä leveysasteilla on tarjolla niin vähän valoa, että virratkoon vapaasti asunnon viimeisiinkin nurkkiin. Olohuoneessa oli aiemmin valkoiset pellavaverhot, mutta riivin ne alas eräänkin yöllisen sisustusmanian vallassa kun tajusin, että ilmankin voi ihminen elää, kun on kerran suotu kodilla jonka ikkunoista ei kukaan näe sisään.

Vanhat nahkaiset matkalaukut pitävät sisällään kodin leffakokoelman, siis kaiken huonosta vampyyrikauhusta Princen livetaltiointeihin. Musta laukku on ostettu Lontoon Camdenista kymmenellä punnalla ja tuotu kotiin lentokoneen ruumassa käärittynä elmukelmuun ja kulmat vahvistettuna roudarinteipillä. Tyylipisteitä ei lasketa, ei mennyt rikki! Ruskeat laukut on saatu rakkaalta porilaiselta, joka jakaa rakkauteni vanhoihin matkalaukkuihin. Hän tiesi, että ne saavat meillä rakastavan kodin. Isot peltikirjaimet on kannettu Kööpenhaminasta, löysin ne pienestä pilvenkatkuisesta vintagepuodista jonka aarteita tongin kun olisi pitänyt olla jo matkalla lentokentälle. Antiikkinen kristallikruunu on arviolta parisataa vuotta vanha ja hankittu Les Bellesista, joka pitää nykyään majaansa Annankadulla. Tykkään siitä, miten se tuo ripauksen arvokkuutta kaiken kirppariromun ja kierrätyskaman keskelle.

Rakastan kaikkea, jonka alle voi kiinnittää renkaat. Vanhat puulaatikot ovat yksi suosikeistani, meillä on samanlaisia renkailla varustettuja laatikoita kaksin kappalein. Niissä säilytetään milloin mitäkin, torkkupeittoja ja tyynyjä, tällä hetkellä toinen pitää sisällään kaikki lehdet ja kirjat jotka eivät ole löytäneet vielä tilaa täpötäydestä kirjahyllystä. The Haçiendan kehystetty pohjapiirros nojailee seinään odotellessaan uutta sijoituspaikkaa, se sai häädön keittiöstä tovi sitten.

Selki-aseman kolmijalkainen Tre-lamppu on yksi suosikkiasioistani kotona, samoin Joy Divisionin seinälle kehystetty versio Unknown Pleasuresin albumin kannesta. Kun muutimme poikaystävän kanssa yhteen, molemmilta löytyi sama juliste – ei tarvinnut siis kinata siitä mikä kuva sai kaunistaa olohuoneen seinää paraatipaikalla.

Sohvapöydän virkaa toimitti monta vuotta vanha New Kids On The Block -laatikko, joka jäi poikaystävälle entiseltä tyttöystävältä. Se toimii väliaikaisesti tulostimen laskutasona, joten sohvapöydän tehtävässä tuuraa lähi-Fidasta löytynyt korkkipöytä. Kympin maksaneessa pikkupöydässä on renkaat vähän sinnepäin ja korkkipinnassakin pieniä kosteusläikkiä, mutta ei se ole niin justiinsa, kunhan juomat pysyvät pystyssä. Union jack -kuvioitu vintagetarjotin Vihreän talon Annikalta saatu lahja ja käytössä lähes joka päivä. Jotkut ne vaan tietävät miten nainen tehdään onnelliseksi.

Musta nahkainen lepakkotuoli oli ensimmäisiä hankintojani uuteen kotiin, kun aikoinaan muutin opiskelemaan Tampereelle. Söin sen vuoksi puuroa monta kuukautta, mutta se on ollut joka penninsä arvoinen. Valkoinen lampaantalja tekee siitä mäyräkoira numero yhden – siis Jarviksen – suosikkipakopaikan, kun kolmipäinen mäyräkoiramellakka valtaa Junon siskojen kyläillessä lattian. Ruskea nahkapallo on antiikkinen voimistelupallo viime vuosisadan alusta, napattu kainaloon vuosia sitten Iso-Roballa sijaitsevasta Pop Antik -liikkeestä. Hayn intialaisista sarikankaista ommeltu peitto on myös yksi rakkaimmista esineistäni kotona. Se viettää huomattavasti enemmän aikaa piknikvilttinä, koko perheen torkkupeittona ja jalkojen lämmittäjänä työpöytänä tuuraavan keittiönpöydän äärellä kuin epäilyttävän siististi viikattuna lepakkotuolin selkämykseen.

Kodin kirjahyllystä ei sattunut linssiin kunnollista kuvaa, mutta tyyliblogini arkistoista löytyy kuvilla varustettu juttu Leviksen vanhan farkkuhyllyn uudesta elämästä. Sieltä löytyy myös juttu valokuvasta Pure Evilin graffitista, jonka neonsävyistä pidän päivä päivältä vaan enemmän. Hyllyn päällä vahtivasta sarvipäästä löytyy Himan puolelta parempi otos. Syytän lappilaisia sukujuuriani siitä, että tykkään sarvista, niitä löytyy kodista muualtakin.

Armeijanvihreä rahi on tuore hankinta Perobasta: lisäistuimille oli tarvetta ja tukeva rahi ajoi rajallisissa neliöissämme asian paremminkuin uusi tuoli. Rakastuin haalistuneeseen khakinvihreään ja kuluneeseen printtiin, en vähiten siksi että plussa muistuttaa melkein identtisesti ranteeseeni tatuoitua ruksia.

Makuualkovissa ei ole mitään muuta kuin harmailla petivaatteilla pedattu futon, kaksi Harri Koskisen suunnittelemaa Block-valaisinta ja musta unisieppari, jonka hankin viime syksynä Tarkk’ampujankadulta pikkuputiikista nimeltä San Fransisco Gay Night. Suosittelen, jos osutte paikalle sen aukioloaikoina – ne meinaan vaihtelevat. Tummanharmaat pellavaverhot pimentävät alkovin yön ajaksi, mutta joutavat kyllä vaihtoon heti kun löydän jostain tarpeeksi pitkät ja tavalla tai toisella kevyemmät verhot.

Mitähän vielä? Ehkä sananen pinnoista: päätyseinä on maalattu tummanharmaalla mattapinnoitteella, joka on maalin ja laastin käsintehty sekoitus. Reseptiä on kysytty ja kertoisin sen jos tietäisin – se on asunnon omistajan perua. Mustaksi maalattu lautalattia on aivan järjettömän kaunis ja tuo särmää vanhan kivitalon korkeaan, valkoiseen asuntoon. Huono puoli on, että musta lattia paljastaa armotta joka vienon pölyhiukkasen, joka sille laskeutuu: se pitäisi mopata melkein päivittäin, jos haluaisi pitää sen siistin näköisenä. Onneksi en jaksa käyttää laseja: tieto lisää tuskaa, likinäkö suojelee laiskaa.

Mitäs tykkäätte? Seuraavaksi luvassa keittiö! Tulossa esittelyyn myös: mahtipontisen viisikymmentäneliöisen kotimme kylpyhuone, vaatehuone ja eteinen.

Hiljaisen huhtikuun päätös


Osa teistä onkin huomannut, että Himassa on vietetty hiljainen huhtikuu! Pahoittelen, etten tullut varoittaneeksi pikkulomasta etukäteen – se ei ollut nimittäin täysin suunniteltu.

Lomasta on ollut kiittäminen sekä takkuilevaa tekniikkaa (kun tietokoneesta räjähtää kovalevy ja kamera vetelee viimeisiään, bloggaamisesta tulee yllättävän haastavaa) että muihin velvollisuuksiinsa hukkuvaa bloggaajaa, jonka koti on muistuttanut viime viikkoina lähinnä varastoa. Tiskivuoristakin olisi voinut tietysti blogata, mutta ehkä oli äitini mielenrauhan kannalta parasta, että jätin sen väliin. Vaan eipä huolta, vapun myötä herää luonnon ohella Himakin takaisin eloon! Kiitos kun olette pysyneet langoilla.

Pöydistä kaunein


Pöydän kansi on tummanruskeaa vahattua lankkua. Jalat ovat kulunutta mustaa rautaa. Lankkujen väleissä saattaa olla rakoja. Onko moraalisesti oikein haaveilla muutosta vain siksi, että saisi keittiön, johon unelmien pöytä mahtuisi?

Poikaystävä ehdotti avuliaasti, että pöydän voi sahata keskeltä kahtia ja lyhentää. Ottaen huomioon kuinka kauan eteisen hehkulampun vaihtamisessa on kestänyt en ehkä luottaisi kodin tärkeintä kalustetta porilaisen lupausten varaan.

Kuva Peroba

Tuhannen ja yhden yön matto


Parhaita asioita ei saa rahalla, kutein pehmeäksi kuluneita orientaalimattoja, joiden värit ovat haalistuneet auringossa entistä kauniimmiksi. Ellei joku hullu suostu myymään.


Kuvien matot löytyivät barbadoslaiselta terassilta, olisin saattanut harkita niiden nyysimistä mukaan ellei toisen päällä olisi lekotellut liskoa, joka selvästi tarvitsisi sitä enemmän. Ehkä oma sitäpaitsi löytyy lähempää kotoa.