Vaatekaappiin hiipineet värit ovat alkaneet yksityiskohta kerrallaan vallata tilaa myös kodista. Oranssi lämmittää mustaksi maalattua lautalattiaa ja samanväristä pöytää.
Pantonen tuoksukynttilän sain syntymäpäivälahjaksi ystäviltä, jotka selvästi tunsivat kohteensa – jäin jo koukkuun. Amarasta saa onneksi tilattua lisää.
Jotain kauan kaivattua saapui vihdoin kotiin, eikä se vaatinut kolmen vuoden huolellisen harkinnan jälkeen muuta kuin lounaan äärellä hyvässä seurassa tyhjennetyn punkkupullon. Joskus holti.. huoleton ostoskäyttäytyminen kannattaa, Pinosta hankitusta Tolixin oranssista jakkarasta on ollut iloa joka pennosensa edestä.






Oon aika hullaantunut tuohon teidän lattiaan
Hieno on kynttilä ja varsinkin jakkara, vaan minun esteettiseen silmääni on erityisesti jäänyt tuo teräskannu (toisenkin blogin puolelta jo). Onko se peräisin jostain varusteleka-tyyppisestä puodista tjsp? Haluaisin itselleni samanlaisen, ja nimenomaan maljakoksi!
Hei, kysymys kynttilästä; tuoksuuko se oikeasti? Ei siis vaan niin kuten esim. Ikean kynttilät, että jos tunkee nenänsä liekkeihin saa miedon tuoksun nenäänsä, vai leviääkö siitä ihan oikeasti tuoksua asuntoon? Olen hyvin tarkka kynttilöistäni ja tähän mennessä parhaat ovat olleet ehdottomasti Diptyquet. Olisi kiva kokeilla noita väriläikkiäkin..
Ooh kyllä näyttää hyvältä tuo Tolixin jakkara mustaa lautalattiaa vasten, ihana.
Mahtavan hehkuva oranssi! Minäkin haluaisin noita Pantonen kynttilöitä…
Lattia on mahtava. Sipaisin itse aikanaan valtavaan luokkatilaan mustan koepläntin, mutta se näytti liian hurjalta. Maali oli varmaan liian kiiltävää. Kiitos vinkeistä ja linkeistä. Mie niiin lähden Helsinkiin sisustusshoppailu ja huokailupäiväksi. Ihan yksin ainakin Fredrikinkadulle ja vähän ehkä Yrjönkin
Ihan mahtava tuo Pantone-kynttilä! Nyt tuli kova kuume tilata noita omaankin kotiin, oranssin, turkoosin ja pinkin yhdistelmä toisi ihanan keväisen tunnelman (sanoo yleensä mustavalkoisesta ja harmaasta pitävä sisustaja)
Paras aika vuodesta - Tyyli - Olivia