Viikon inspiraatio By Nord

Jokakeväinen kotikuume on vallannut taas, mutta työ ja elämä häiritsevät vakavasti hyvää sisustusharrastusta. Viikonloppuna (lue: keskellä kiireisintä arkiviikkoa iskevää yöllistä inspiraatiota) odotellessa tanskalaisen By Nordin kevään kuvat ruokkivat estetiikon sielua. Olkoonkin epäilyttävän luonnonläheistä – kyllä meikäläinenkin voisi sisustaa kotinsa luonnonsävyillä, jos se tarkoittaa hiilenmustaksi maalattuja lautoja, vaaleaksi pestyä puuta, valkeita lakanoita ja harmaita villavilttejä. Printeistä plussaa, etenkin pöllöt ovat tähän talouteen aina tervetulleita.

Lempikuvani on silti verkkokaupan puolelta löytynyt otos, jossa luunvalkoiseen ja kuluneeseen sekoittuu pinkkejä raitoja. Olkoon täten todistettu, että paatuneinkin mustan rakastaja voi löytää itsensä elämäntilanteesta, jossa väreillä on sijansa. Syytän selvästi kolmekymppisteni myötä hapertuneita aivojani.

By Nord on verkkosivujensa mukaan kestävän kehityksen asialla ja käyttää tuotteissaan paljon luonnonmukaisesti tuotettuja tai luomumateriaaleja. Vielä kun sisustushöyryissään muistaisi, ettei ole ekoteko täyttää kotia tavaroilla joita ei tarvitse – edes kauniilla ja käytännöllisillä.

Kuvat By Nord

6 vastausta artikkeliin Viikon inspiraatio By Nord

  1. Vau! Kerranki jostain tulee sisustuskuvia, jotka todella vastaavat mieltymyksiäni. :) Noi neulostyynyt, ihania. Nyt kyllä kolahti!!

  2. Kiitos vinkistä, pitääkin tutustua tarkemmin tähän merkkiin! Kauniita kuvia ja kauniita sisustustekstiilejä, ihania mustan, valkoisen, harmaan (ja myönnetään, myös pinkin) sävyjä. Rakastuin erityisesti noihin linnunsulkakuvioisiin tekstiileihin… ja harmaat villaviltit aiheuttavat ihastusta myös ainakin näin kylmänä talvipäivänä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.