Lempikaupat osa 1: Korkeavuorenkadun kellareissa

Nyt teen jotain mitä saatan vielä katua, paljastan teille nimittäin yhden salaisista lempipaikoistani koko kaupungissa. Osoitteessa Korkeavuorenkatu 5 sijaitsee saman katon alla – ja osittain samojen seinien sisällä – kaksi käytettyä tavaraa kauppaavaa aarreaittaa, nimittäin Fasaani ja Helsinki Secondhand. Ensimmäinen koe on löytää perille: täyteen romua ahdettu ajoramppi maan alle vie oikeaan paikkaan, jos hoksaa kyltin sen kohdalla. Olen varma, etten ole ainoa kanta-asiakas, jonka tekisi mieli tönäistä kyltti ihan vahingossa piiloon käytävän laidoilla lojuvan kaman sekaan.


Kauppiaat kutsuvat putiikkejaan isäksi ja pojaksi ja niin ne vähän taitavat ollakin: Fasaanin puolella on enemmän perinteistä antiikkia: talonpoikaiskalusteita, valtavia ruokapöytiä joiden nostamiseen tarvitaan viisi miestä, puisia arkkuja ja matkalaukkuja, sohvia joilla on puusta kaiverretut tassut ja narisevia levysoittimia. Seassa on vintagelaukkuja, nahkasaappaita ja vanhoja koruja, joiden penkomiseen menisi kokonaisia päiviä.

Helsinki Secondhandin puolelta löytyy 1900-luvun teollinen muotoilu, vintagekalusteet ja retrokama: räiskyvät värit ja murretut 70-luvun sävyt, klassikot ja unohdetut aarteet, poptaidejulisteet ja kaikki mahdollinen siltä väliltä. Vintagelasia löytyy metrikaupalla: mitä vanhaa astiasarjaa ikinä keräsitkään, sitä löytyy sataprosenttisella varmuudella näiltä hyllyiltä.


Miltei tuhannen neliön kokoisen liikkeen valtti on hengästyttävä valikoima, mutta ei tavaraa ole hinnoillakaan pilattu. Klassikkokalusteet eivät tietenkään halvalla irtoa, mutta nimetön antiikkiroina (joka on ainakin meikäläistä vetää eniten puoleensa) on hinnoiteltu terveellä järjellä kunnon ja materiaalin mukaan. Vaatteet ja asusteet ovat edullisia, suurin osa romppeista irtoaa kympillä tai parilla.

Jos etsit vanhaa matkalaukkua, haalistunutta kelim-mattoa, Eero Saarisen prototyyppejä, sekopäistä poptaideteosta tai haluat vain kadota tuntikausiksi menneisiin vuosikymmeniin, tämä paikka on sinua varten.

10 vastausta artikkeliin Lempikaupat osa 1: Korkeavuorenkadun kellareissa

  1. Ah, tuolla mä kävin aina fiilistelemässä ja tekemässä löytöjä, kun asuttiin aivan vieressä. Pitääkin taas eksyä kulmille!

  2. Tuollahan pitää mennä käymään ihan jo noiden tunnelmallisten tiiliseinien takia. Ja oi, mitä ihania vanhoja karttapalloja! Nämä ovat ehdottomasti seuraavan Helsinki-reissun ohjelmassa. :)

  3. VAUU mikä ihana paikka!!! Muistelisin että olen kuullut Fasaanista joskus jostain…näyttää ihan taivaalliselta tämmöiselle kirppishullulle.Kiitos kun jaoit tiedon.

  4. joo mutta kyllä on meno viidessä vuodessa muuttunut. siis huonompaan suuntaan. aiemmin teki vielä mahtiksia löytöjä sopivaan hintaan, nyt on kyl lähteny käsistä hinta/laatusuhde.

  5. Nyt ehkä toivon, että olisit kuiskannut tän vinkin vain minulle :D Mutta en voi oikeastaan sanoa muuta kuin AH antakaa minulle tuo punertavan ruskea nojatuoli. Ja yksi noin ihana liike myös Satakuntaan ettei tarvitse lähteä Helsinkiin rekan kanssa….

  6. Tuolla oli muistaakseni joku muu nimi 1990-luvun alkupuolella, mutta tuntuu, että samanlainen valikoima edelleen. Pitääkin lähteä tuonne ihan vaan muistelemaan nuoruuttaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.