Värien vallankumous mustaa rakastavan minimalistin kotona jatkuu kirkkaanpinkein merkein, olkoonkin että yhä pysytään pienissä yksityiskohdissa (soittakaa suosiolla valkotakkiset, jos alan himoita vaikka kirkkaanpinkkiä sohvaa). Paras aamupala on syntynyt viime viikkoina suunnilleen mihin tahansa sekoitetusta turkkilaisesta jugurtista tarjoiltuna lempikupista. Pellavapyyhkeellä on tarkoitus: olen luvannut poikaystävälle, että murustelen (croissantteja tai mustikoita, mitä näitä nyt on) sänkyyn vain niinä päivinä kun hän on keikkamatkoilla. Aamiainen syödään tietysti sängyssä, ei sieltä nousta talviaamuisin ennen kuin on äärimmäinen pakko.

Kuppi on samaa Finnish Design Shopista saatua Marimekon Hyvässä seurassa -sarjaa kuin pilkulliset lempparinikin: olen yllättänyt itseni rakastumalla printillä varustettuihin astioihin.

Pinkit pellavapyyhkeet on ongittu Iittalan alekorista. Alkuperäinen ajatus oli, että ne toisivat annoksen energiaa valkoiseen astiakaappiin, mutta sittemminhän tämä väri-iloittelu on lähtenyt aivan käsistä.

Vanha hopealusikka on kirppislöytö. Keräilin joskus antiikkisia hopealusikoita kaikkialta mistä löysin niitä halvalla, tein niistä narunpätkällä yhteen sidottuja sattumanvaraisia nippuja ja vein ystäville tuparilahjoiksi. Muutama jäi omiin nurkkiinkin, jokainen erilainen ja varustettu kaiverruksin. Miksei aterimiin kirjailla enää nimikirjaimia tai vuosilukuja? Ehkä sitä sitoutuisi eri tavalla vuosien varrella kerättyihin astiasarjoihinsa tai vaivalla valikoituihin aterimiinsa, jos ne eivät muuttuisi anonyymeiksi ja yhdentekeviksi unohduttuaan kaappiin uusien tieltä.