Vanhassa talossa asumisessa parasta on se, että saa fiksailla paikkoja rauhassa. On ihanaa, että puuhaa riittää. Varon tekemästä kaikkea liian nopeasti, sillä kun kaikki on valmista, se tarkoittaa muuton olevan pian edessä. Kodissamme on asunut vain yhden perheen kolme sukupolvea ennen meitä, ja esimerkiksi kaikki alkuperäiset 50-luvun komerot ovat säilyneet alkuperäisasussaan. Keittiössä, jääkaapin vieressä, on syvä ruokakomero, joka on ollut vähän sellainen pimeä kaiken syövä luola. Tähän saakka kaappi on ollut herkkukomerona, mutta sen jälkeen kun makeannälkäinen tenavamme tuntui asuvan kaapin sisällä, päätettiin sen olemusta vaihtaa vähemmän sokeripitoiseksi. Kun kaappi kerran tyhjennettiin, siistin sitä hieman samalla ja maalasin sen valkoiseksi. Tuosta ennen-kuvasta (toisiksi alinna) näkee hieman vanhaa mintun sävyä, vanerihyllyjä on varmasti aiemmin peittänyt hyllypaperi.
Koska komero on melko syvä, halusin nyt laittaa sinne vain suurikokoisia metallipurkkeja, jotka eivät katoa syvyyksiin. Korit ja laatikot ovat käteviä leiville ja ryynipusseille, jotka automaattisesti menevät nyt oikeille paikoilleen. Vinkki: kivoja, puisia mansikkalaatikoita saa ilmaiseksi Kämpin tavaratalon mansikkamyyjältä, ne menevät kuulemma roskiin iltaisin. Olisin jopa ollut valmis maksamaan niistä vähän, niin söpöjä ovat. Kolme sain raahattua kerralla kainalossa kotiin, ehkä pitäisi hakea muutama vielä lisää.
*****
The best thing when living in an old house is that you can fix places little by little. I try not to make everything too fast, because when everything is ready, it means we have to (or want to) move. Luckily our home still has some original 50′s cupboards left, and still in their original, but a little shabby shape. The kitchen “candy cabinet’s” content turned into a sugar-free, since our kid started to live in it. While turning it upside down I painted it white. It became both lighter and cleaner.
